|
|
KunnallisetMaahanmuuttajaoppilaat mukana koulujärjestelmässämme17.8.2010 12:01 ![]() Maahanmuuttajien koulunkäynnissä tärkeintä on suomen kielen oppiminen. Arkistokuva. Oulun kaupungin opetustiimi järjestää maahanmuuttajalapsille koulutusta oppilaiden lähtökohtien perusteella. - Koulunkäyntitaustat vaihtelevat laidasta laitaan. Pakolaisista turvapaikanhakijoihin kuuluvat oppilaat edustavat monenlaista koulunkäyntitaustaa. Kielitaito ratkaiseva koulutuksessa- Kun oppilas tulee Suomeen, hän siirtyy tarvittaessa valmistavaan opetukseen. Normaaliin luokkaan siirrytään, kun kielitaito sen sallii. Pelkosen mukaan oppilas integroidaan normaaliin opetukseen pikku hiljaa. Lähtökohtana opetuksessa on, että pärjättäisiin suomen kielellä. - Jotkut solahtavat ja pääsevät heti mukaan, osa oppilaista saattaa kulkea kauankin valmistavassa koulussa. Pelkonen kertoo, että joskus joudutaan aloittamaan aivan nollasta, kun oppilaalla ja opettajalla ei ole mitään yhteistä kieltä. Kielen oppiminen on yksilöllistä ja varsinkin yläasteikäisenä muuttavan on merkityksellistä oppia suomen kieli nopeasti jatko-opintojen vuoksi. Valmistavan opetuksen ryhmät- Oulussa on yhdeksän valmistavan opetuksen ryhmää. Ykkösestä kuutosluokkiin valmistavaa opetusta on Kaakkurissa, Kaukovainiolla, Koskelassa, Myllyojalla ja Paulaharjussa. Yläasteen valmistavaa opetusta tarjotaan Kastellissa, Merikoskella, Tervatoppilassa ja Rajakylässä. - Yksittäisiä oppilaita on eri kouluissa. Ihannetilanne olisi, jos oppilas voisi mennä lähikouluun. Tavallisessa luokassa oppilaat saavat suomen kielen opetusta S2-kielenä. - Valmistavassa luokassa voi olla pisimmillään kaksi vuotta, suurin osa on vuoden. Kielen opiskelu jatkuu sitten tavallisessa luokassa. - Suomen kielen omaksumiseen menee useita vuosia, arkielämässä selviytymiseen tarvittavan kielitaidon voi omaksua nopeastikin, mutta opiskelussa tarvittavan kielitaidon oppimiseen voi mennä jopa viidestä seitsemään vuoteen. Valmistavan opetuksen opettajat ovat yleensä luokanopettajia, jotka ovat perehtyneet ja kouluttautuneet kyseiseen opetukseen. Suomi toisena kielenä -opetusta tarjoavat äidinkielen opettajat. Maahanmuuttajaoppilaat saavat myös omalla äidinkielellään kaksi viikkotuntia opetusta. Maahanmuuttajaoppilaiden tukena on samanlainen tukiverkosto kuin muittenkin oppilaiden tukena. Pelkosen mukaan suomalaislapset suhtautuvat uusiin oppilaisiin hyvin eikä isompaa ongelmaa sen suhteen ole tullut tietoon. |
|
||||