Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Urpilainen: Kansanliike Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen turvaamiseksi

12.8.2010 12:03

Kuva: Urpilainen: Kansanliike Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen turvaamiseksi

Jutta Urpilainen nostattaa kansanliikettä Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen tueksi.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii, että hallitus turvaa Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen rahoituksen elokuun budjettiriihessä.

- Jos hallitus ei tätä hoida, sen korjaaminen siirtyy eduskuntaan. Tässä on parlamentaarisen kansanliikkeen paikka, koska kyseessä on eduskunnankin mukaan maan tärkein liikennehanke, totesi Urpilainen keskiviikkona SDP:n puoluejohdon kesäkokouksessa Haminassa.

Urpilainen ihmetteli valtiovarainministeri Kataisen talouslogiikkaa.

- Nyt kun orastava kasvu edellyttää tehtyjen elvytyspäätösten toteutusta, niitä ollaankin keskeyttämässä. Miksi ministeri Katainen haluaa lisätä työttömyyttä? Liikennehankkeet ovat tulevaisuusinvestointeja, joilla parannetaan työllisyyttä mutta vahvistetaan myös aluekehitystä sekä luodaan edellytyksiä elinkeinotoiminnalle.

Oppositiossakin voi vaikuttaa

Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen lisäksi  Urpilainen toivoi, että hallitus kuuntelisi oppositiota ja lähtisi viimeisessä budjetissaan muuttamaan verotusta ”pari piirua” reiluun ja oikeudenmukaiseen suuntaan.

- Tämä edellyttää pääomatuloveron nostamista ensi vuoden budjetissa. Toivon myös, että työttömiä naisia ei unohdeta ensi vuoden budjetissa. Budjettiriihessä tulisi sopia työllisyyspaketista, jonka osana olisi työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen. Tämä siksi, että puolison tulojen vaikutus perusturvaan ei ole tätä päivää. Tämän jäänteen poistamisesta on jo kerran sovittu Sata-komiteassa.

Urpilainen muistutti, että vaikka aina silloin tällöin törmää väitteeseen, ettei oppositiossa voi vaikuttaa mihinkään, mahtuu sosiaalidemokraattien oppositiokauteen kuitenkin myös selviä onnistumisia.

- Kansan tuella estimme heti vaalikauden alussa hallituksen yrityksen poistaa päivähoitomaksuista 0-maksuluokka. Olemme onnistuneet toistaiseksi torppaamaan palkansaajien vanhuseläkkeen alaikärajan noston 65 vuoteen. Näillä toimilla olemme pystyneet parantamaan lapsiperheiden asemaa sekä estämään palkansaajien työeläkeleikkaukset. Lisäksi olemme saaneet hallituksen aikaistamaan eläkkeiden verotuksen oikeudenmukaistamista.

SDP:llä oikeudenmukaisempi vaihtoehto

Konkreettisten tekojen lisäksi SDP on saanut Urpilaisen mukaan vaihtoehtonsa hyvin kansalaisten tietoisuuteen muun muassa elvytys- ja veropolitiikassa.

- SDP:llä on ollut jatkuvasti työllistävämpi vaihtoehto elvytyspolitiikan sisällöksi. Suurituloisia suosineiden veronkevennysten sijaan olemme kannattaneet aktiivista työvoimapolitiikkaa ja julkisia investointeja, jotka olisivat tukeneet työllisyyttä yli kolme kertaa tehokkaammin.

- Olemme myös saaneet läpi viestimme siitä, että SDP:llä on ollut oikeudenmukaisempi vaihtoehto veropolitiikan sisällöksi. Olemme kannattaneet pääomatuloverotuksen korottamista ja progressiivisuutta.

Urpilainen vaati, että hallitus tekisi laskelman budjetin ja Hetemäen työryhmän veronkorotusten vaikutuksista eri väestöryhmille.

- Näin voisimme nähdä, miten veronkorotukset kohdistuvat pieni- ja keskituloisille. On mielenkiintoista, että esityksessä hyvitetään energiaveronkorotukset maatalousyrittäjille. Olisi hyvin perusteltua keskustella erilaisista malleista hyvittää lisärasitus myös pienituloisille lapsiperheille ja eläkeläisille, Urpilainen totesi.

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %