|
|
ValtakunnallisetSAK moittii veropolitiikkaa epäreiluksi29.7.2010 12:00 Palkansaajat joutuvat SAK:n mielestä maksumiehiksi, kun hallitus paikkaa työnantajien Kela-maksun poiston jättämää 800 miljoonan euron aukkoa ensi vuoden budjetissa. Pääekonomisti Olli Koski sanoo valtiovarainministeriön esityksen merkitsevän tuntuvaa kulutusverotuksen kiristymistä. - Elinkeinoelämän verojen alentaminen johtaa nyt useimpien palkansaajien asumiskustannusten selvään nousuun, hän sanoo. Se supistaa maltillisten palkankorotusten ostovoimaa ja lisää Kosken mielestä paineita tuleviin sopimusneuvotteluihin. - Valitettavasti pelot porvarihallituksen epäreilusta veropolitiikasta käyvät toteen, Koski sanoo. Hän moittii myös esitystä vetäytyä lomautettujen työttömyysturvan rahoituksesta, koska se voi vaarantaa työttömyysturvan rahoituksen. Koski olisi toivonut linjausta, että valtio osallistuu pysyvästi lomautettujen työttömyysturvan rahoitukseen. - Tämä viestittäisi että vastaisuudessakin lomauttaminen on suositeltavampaa kuin irtisanominen, Koski huomauttaa. (UP) |
|
||||