|
|
KunnallisetYt-neuvotteluja käyty kesäkuusta asti Condialla uhattuna 40 työpaikkaa22.7.2010 12:03
Oululainen työterveysyhtiö Condia käy parhaillaan yt-neuvotteluja, jotka koskevat 40 henkilön irtisanomista tai lomauttamista. Kuva: Auvo Veteläinen Oululainen työterveyspalveluja tarjoava Condia Oy on käynnistänyt yhtiön kannattavuuden parantamiseen tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut. Toimitusjohtaja Matti Paasovaaran mukaan yt-neuvotteluissa käsitellään toimenpiteitä, jotka saattavat mahdollisesti johtaa 40 henkilön irtisanomiseen ja lomauttamiseen. Yt-neuvottelut käynnistyivät kesäkuun puolivälissä ja ne kestävät elokuulle saakka. Paasovaaran mukaan syyt yt-neuvottelujen käynnistämiseen ovat tuotannolliset ja taloudelliset. - Nyt pyritään pääsemään eroon niistä päällekkäisyyksistä, jotka pari vuotta sitten syntyivät kahden yhtiön liiketoimintojen yhdistämisessä. Haemme keinoja yhtiön kannattavuuden parantamiseksi ja samalla pyrimme minimoimaan irtisanottavien ja lomautettavien henkilöiden määrän, Paasovaara tähdentää. Paasovaara ei lähde millään tavalla ennakoimaan, mille sektoreille mahdolliset vähennykset tulevat kohdistumaan. - Se nähdään vasta yt-neuvottelujen jälkeen, jolloin katsotaan, onko meillä yhteistä näkemystä vai ei. Sen perusteella yhtiö sitten tekee ratkaisunsa, Paasovaara sanoo. Joka viides työpaikka liipaisimellaCondian omistavat 50 prosentin tasaosuuksillaan puoliksi Oulun kaupunki ja ODL Terveys Oy. Yhteisyritys perustettiin vuoden 2008 huhtikuussa. Oulun lisäksi yhtiö toimii muun muassa Kemi-Tornion alueella, Kuusamossa, Ylivieskassa ja Kalajoella. Yhtiön oli tarkoitus alkaa hoitaa muiden asiakkaidensa ohessa Oulun kaupungin työterveyshuoltoa ilman kilpailutusta, mutta asiasta valitettiin markkinatuomioistuimeen, joka parhaillaan odottaa EU-tuomioistuimesta ennakkoratkaisua ennen päätöstään. Paasovaaran mukaan yt-neuvottelut eivät liity millään tavoin markkinatuomioistuimessa käsiteltävään kiistaan. Condialla on noin 2 500 organisaatioasiakasta, joiden palveluksessa työskentelee yli 40 000 työntekijää. Myös noin 1000 yrittäjää on valinnut Condian kumppanikseen. Vuoden 2010 liikevaihtotavoite on 20 miljoonaa euroa. Condia työllistää yli 200 henkeä, eli joka viides työpaikka on uhattuna yt-neuvotteluissa. Edellisen kerran Condialla käytiin yt-neuvotteluja viime marraskuussa, jolloin irtisanottavien listalla oli 9 henkilöä ja 120 lomautettiin 5-10 päiväksi. Henkilöstöllä mieli maassaTyöntekijöiden luottamushenkilöt ovat tässä vaiheessa hyvin vaitonaisia käynnissä olevien yt-neuvottelujen kulusta. He vetoavat siihen, että tiedotusvastuu on toimitusjohtaja Matti Paasovaaralla. Työterveyshoitaja Anneli Ryynänen on neuvotteluissa mukana akavalaisten järjestöjen toisena edustajana ja varavaltuutettuna. Hänen mukaansa yt-neuvottelut vaikuttavat ilman muuta henkilöstön mielialoihin. - Sehän on selvä, että henkilöstö ei tällaisesta tykkää. Voi vain kuvitella, millaiset tunnelmat työntekijöiden keskuudessa nyt ovat, ei tämä ainakaan mieltä ylennä. Sitten kun tämä sattuu vielä keskelle lomakautta, niin sekin hankaloittaa asioiden eteenpäin viemistä, Ryynänen sanoo. AUVO VETELÄINEN |
|
||||