|
|
KunnallisetPohjois-Pohjanmaalla puhalletaan yhteen hiileen15.7.2010 11:58 ![]() Pohjois-Pohjanmaa on meidän kaikkien yhteinen asia, sanoo Maakunna yhteistyöryhmän varapuheenjohtaja Paavo Törmi. Pohjois-Pohjanmaalla on hyvä yhteishenki ja moniin suuriin sekä pieniin asioihin on löydetty yhteinen sävel, kertoo Maakunnan yhteistyöryhmän eli Myrrin varapuheenjohtaja Paavo Törmi. Esimerkkinä hän mainitsee Oulu-Seinäjoki ratahankkeen, josta ollaan yksimielisiä kautta linjan. - Sen avulla saadaan purettua Pohjois-Suomen rataverkoston pullonkaula. Tärkeitä yhteisiä hankkeita Pohjois-Pohjanmaalla ovat Törmin mukaan myös seutuverkon kehittäminen ja Oulun yliopiston kehittäminen. Myrrissä on tehty paljon töitä myös Oulunsalon lentokentän parantamiseksi. - Raahelaisena täytyy mainita sataman parantaminen. Kaupunki ei toimi ilman satamaa, hän painottaa. Törmin mukaan Myr on monelle melko tuntematon elin, vaikka sellainen toimii jokaisessa maakunnassa. - Myr on strateginen työkalu. Se sovittaa yhteen EU:n rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon ja alueen kehittämiseen vaikuttavat toimenpiteet. Myrrin asettaa maakunnan liiton hallitus. Yhteistyöryhmässä ovat edustettuina maakunnan liitto, jäsenkunnat ja ohjelmaa rahoittavat valtion viranomaiset. Lisäksi mukana ovat muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot sekä alueen kehittämisen kannalta tärkeimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt. Toimintaa kehitetäänTörmi on toiminut Myrrin varapuheenjohtajana tämän valtuustokauden alusta. Työ on ollut hänen mukaansa erittäin mielenkiintoista ja opettavaista. - Kun katsoo maakuntaliiton nettisivuja, niin pelkkiä lyhenteitä on valtavasti. Myrrin varapuheenjohtajana minulla on oikeus olla läsnä myös maakuntahallituksen kokouksissa, kertoo Törmi. - Minulla on ollut hyvät sparraajat Kippolan Eero ja Tuppuraisen Tytti, jotka ovat olleet mukana pitemmän aikaa. Nyt käynnissä on Myrrin oman työn ja toiminnan kehittäminen. Syksyllä pidetään kehittämistyöhön liittyvä seminaari maakuntahallituksen kokouksen yhteydessä. Törmin mukaan tulevaisuutta on linjattu niin, että kaikkein pienimmät hankkeet menisivät suoraan sihteeristölle ja Myr päättäisi suurista hankkeista. VEERA VISURI
|
|
||||