Staart

 

Uusi Aika

Kunnalliset


Terhi Mustakankaan mukaan erityisopetukseen pitäisi vielä satsata

Limingassa keskitytään lapsiperheisiin

8.7.2010 12:00

Kuva: Limingassa keskitytään lapsiperheisiin

Terhi Mustakangas on tyytyväinen Limingan lapsiperhepolitiikkaan, mutta korjattavaakin löytyisi. (Kuva: Anna Vepsä)

Limingassa ajatellaan lasten ja nuorten parasta säästökuurista huolimatta kunnanvaltuutettu Terhi Mustakankaan (sd.) mielestä.

- Omalta kantilta katsottuna palvelut ovat aina pelanneet oman lapsen osalta. Lähinnä koululaisille on ollut ongelmana kesä. Lapsille tarvittaisiin enemmän ohjelmaa ja toimintaa kesän ajaksi.

Mustakangas on enimmäkseen tyytyväinen tapaan, jolla Liminka suhtautuu runsaaseen lapsiperheiden määrään.

- Lapsiperheitä ajatellaan ja huomioidaan. Limingassa päätettiin vasta säilyttää kolme kyläkoulua ja toivottavasti niihin riittää jatkossakin lapsia. Täällä on myös vajaat kymmenen päiväkotia ja perhepäivähoitajiakin on riittävästi, Mustakangas toteaa.

Liminka on Suomen nopeimmin kasvava ja keski-iältään nuorin kunta. Lapsiperheiden osuus asukkaista on siis suuri, sillä 0-15–vuotiaiden osuus kuntalaisista on 35 prosenttia.

Mustakankaan mukaan Limingassa on osattu varautua suureen muuttoliikkeeseen.

- Tontteja on tarjolla paljon ja niitä kaavoitetaan koko ajan lisää. Tänne mahtuu perheitä, joissa on paljon lapsia.

Yhdeksi Limingan houkuttelevuuden syyksi Mustakangas arvelee lyhyttä matkaa Ouluun.

- Ehkä Liminka houkuttaa, koska se on lähellä kaupunkia, mutta silti maaseutua. Kunta ei ole juurikaan markkinoinut itseään, täällä on vain ollut tontteja hyvin tarjolla, kun taas muissa lähikunnissa niitä on ollut vähemmän.

Ongelmiakin löytyy

Vaikka asiat Limingassa ovat päällisin puolin hyvin, myös ongelmakohtia löytyy.

- Kotihoidon kuntalisä ei ole käytössä, vaikka lapsia hoidetaan paljon kotona. Kotipalvelujakaan ei ole hirveästi tarjolla, vaikka niille voisi olla tarvetta, Mustakangas sanoo.

Hänen mielestään lapsiperheisiin panostamisesta huolimatta joillakin perheillä on hankala tilanne.

- Apua tulisi suunnata perheisiin. Kunnan pitäisi taata kotiapua sitä tarvitseville.

Mustakangas on tyytyväinen vasta kouluterveyteen saatuihin lisäresursseihin, mutta hänen mielestään esimerkiksi koulukuraattorille ja erityisopetukselle olisi vielä tarvetta.

Kulkuyhteydet ovat Limingassa päällisin puolin kunnossa, mutta Limingan ja Tupoksen välinen pyörätiehanke seisoo.

- Määrärahat ovat vähissä, joten hanke on siirtynyt jo useamman kerran, vaikka hanketta yritetään vuosittain edistää.

Kunnallispolitiikasta olisi vaikea luopua

Parhaillaan Terhi Mustakangas on toisella kaudella Limingan kunnanvaltuustossa. Lisäksi hän toimii kaavoitustoimikunnassa ja tarkastuslautakunnassa. Eduskuntavaaleista Mustakangas ei vielä ole kiinnostunut.

- Eduskunta kiinnosti aiemmin, mutta tyttäremme on vielä niin nuori, että en ole vielä valmis lähtemään vaaleihin. En osaa sanoa vielä mitä tapahtuu jatkossa, mutta kunnallispolitiikasta en tahdo luopua. Ajattelen kuitenkin ensisijaisesti perhettä ja työpaikkaa, projektisuunnittelijana työskentelevä Mustakangas sanoo.

Tällä hetkellä Mustakangas toimii Limingan sosiaalidemokraattien sihteerinä ja taloudenhoitajana, mutta on ollut yhdistyksessä myös puheenjohtajana.

 

RIIKKA-TIINA SIPILÄ

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %