|
|
ValtakunnallisetStora Enso sulkee kaksi paperikonetta Varkaudessa8.7.2010 12:03 Metsäyhtiö Stora Enso on ilmoittanut, että se sulkee kaksi paperikonetta Varkaudessa syyskuun loppuun mennessä. Sanomalehti- ja luettelopaperintuotanto loppuu ja työt loppuvat 175 henkilöltä. Sulkemiset koskevat paperikoneita 2 ja 4, jonka myötä yhtiön sanomalehti- ja luettelopaperin kapasiteetti vähenee 290 000 tonnia. Varkauden tehtaat jatkavat hienopaperin ja sellun tuotantoa. Myös Varkauden sahan ja Stora Enson ja Neste Oilin yhteisen biopolttoaineen koelaitoksen toiminta jatkuu. Yhtiön mukaan sanomalehtipaperituotannon lopettamisella ei ole olennaista vaikutusta Varkauden uusiutuvan energian tuotantomäärään.Yhtiö arvioi, että paperikoneiden sulkemisella yhtiön liikevaihto vähenee 148 miljoonaa euroa, mutta liikevoitto kohenee 9 miljoonaa euroa. Ratkaisu on edesvastuutonSDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki tuomitsee jyrkin sanoin valtio-omisteisen Stora Enson päätöksen lakkauttaa kaksi paperikonetta Varkaudesta. - Tässä vakavassa taloustilanteessa on kerta kaikkiaan edesvastuutonta ajaa alas teollisuuden rakenteita, joiden myötä kadotamme samalla valtavasti elinkeino- ja aluepoliittisia hyötyjä. Ratkaisulla Suomen sanomalehtipaperin omavaraisuus menetettäisiin. Ratkaisussa ei näy sinivalkoista omistajapolitiikkaa, koska Suomi olisi jatkossa Kontupohjan paperin varassa. Lisäksi PK4:n erikoispaperituotannolle ei ole edes omaa yhtiön vastaavaa tuotantoa. Rajamäki muistuttaa valtion omistusosuuden yhtiössä nousevan Kelan osuuden myötä 35,2 %:iin. Tällä äänivallalla pitäisi hänen mukaansa tehdä vastuullisia ratkaisuja suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. - Ministeri Häkämies ja Kelan hallitusta johtava valtiovarainministeri Kataisen poliittinen valtiosihteeri Velipekka Nummikoski vastaavat omistajaohjauksen täydellisestä puuttumisesta. Ei merkittävästi valtio-omisteinen yhtiö voi ulkoistaa yhteiskuntavastuutaan työttömille ja heidän perheilleen, yhteiskunnalle sekä Kelalle. SDP on Rajamäen mukaan toistuvasti vaatinut hallitukselta toimia metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Kyse on hänen mukaansa kansallisesta asiasta, jonka tueksi kaikkien päättäjien tulisi asettua. Rajamäki esittää, että Stora Enson ja valtion intressien eroavuudet tulisi pikaisesti selvittää ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Nyt valtio-omisteisen yhtiön tilanne on kestämätön. |
|
||||