|
|
ValtakunnallisetLapin hankintatukin hinta maan hintatilaston kärkeen1.7.2010 12:02 ![]() Puukauppa Pohjois-Suomessa on kesän alussa palannut määrällisesti normaalitasolle, jolta viime vuonna romahdettiin. Pohjois-Suomen puukauppa on palannut määrällisesti normaalitasolle. Määriä ovat kasvattaneet mm. yhteismetsien hankintakaupat, mutta myös yksityismetsien puuntarjonta on lisääntynyt, kertoo Pohjois-Suomen Metsänomistajien liiton toimitusjohtaja Jukka Aula. - Kasvu on tapahtunut hyvän kysynnän ja tukkipuun hintojen vetämänä, Aula toteaa. Ostajien leimikkovaranto on edelleen pieni ja kysynnän odotetaan jatkuvan vahvana niin pysty- kuin hankintapuulla. Kauppa on käynnistynyt tukkipuun hinnalla. Tukkipuun hinta kääntyi nousuun elokuussa 2009 ja nousu on jatkunut toistaiseksi edelleen. Pohjanmaan-Kainuun alueen tukkipuun hinnat ovat nousseet männyllä 27 prosentilla ja kuusella 24 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Lapissa ja Koillismaalla hintataso on jäänyt hieman jälkeen Pohjanmaan ja Kainuun hinnoista ja Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sahat ovat suunnanneet ostojaan pohjoiseen. Lapissa hinnat ovat vahvistuneet vasta viimeviikkoina. Viime vuoteen verrattuna Lapin mäntytukin hinta on vahvistunut 15 prosenttia ja kuusitukin hinta 11 prosenttia. Poikkeuksellista on Lapin hankintatukin hinnan nousu lähelle 60 euroa, joka on koko maan hintatilaston kärki. Sahatavaran vientimarkkinoilla on tullut viestejä varastojen kasvusta. Myös Euroopan maiden säästökuurit voivat tuoda epävarmuutta sahatavaran kysyntään. Näkymät positiivisetEuroopan vaisuun taloustilanteeseen nähden Suomen metsäteollisuuden näkymät ovat positiiviset. Euron heikkeneminen Ruotsin kruunuun ja dollariin nähden ovat parantaneet suomalaisen puunjalostuksen kilpailukykyä vientimarkkinoilla. Metlan tuoreimmat arvion mukaan kuluvan vuoden sahatavaran tuotanto kasvaa 13 prosentilla, paperin 7 prosentilla ja kartongin 12 prosentilla viime vuodesta. Myös tuotteiden vienti kasvaa, mutta paperituotteiden vientihinnat jäävät viime vuoden tasolle. Puutuoteteollisuudessa kysynnän kasvu painottuu kotimaahan ja euroalueen ulkopuolelle. Euroopassa rakentamisen kasvu jää maltilliseksi. Paperi- ja kartonkituotteiden kysynnän ennakoidaan kasvavan vain vähän niin päämarkkina-alueella Euroopassa kuin muuallakin. Pakkaustuotteiden kysynnän elpyminen johtaa kartongin tuotannon ja viennin 12 prosentin kasvuun. Sellun vienti kasvaa 36 prosenttia vahvan maailmanmarkkinakysynnän seurauksena, tuotanto kasvaa viidenneksen ja viennin keskihinta vajaan kolmanneksen viime vuodesta. Puun käytön lisääntyessä markkinahakkuut nousevat Metlan arvion mukaan tänä vuonna 45 miljoonaan kuutiometriin.
RAIMO LAITILA |
|
||||