|
|
ValtakunnallisetPohjoisen demarinuorilla pitkä matka etelään29.6.2010 12:00 ![]() Mirva Saarelainen on tyytyväinen, että demarinuorten tapahtumia pyritään järjestämään jatkossa myös Pohjois-Suomessa. Demarinuorten ylimpään päättävään elimeen, liittohallitukseen, kesäkuun alussa valitun oululaisen Mirva Saarelaisen mielestä päätöksentekoon tarvitaan pohjoista ulottuvuutta. - Ihmiset, jotka eivät ole käyneet Jyväskylää tai Oulua pohjoisempana, eivät voi tietää pohjoisen asioista. Paikallinen ihminen pystyy kertomaan alueensa asioista paremmin. Saarelainen onkin liittohallituksen pohjoisin jäsen ja joutuu kulkemaan kokouksiin pisimmät matkat. - Olen sitoutunut käymään kokouksissa, mutta onneksi tykkään reissaamisesta, Saarelainen hymyilee. Alueellista tasa-arvoa pohdittiin myös liittokokouksessa, jossa tehtiin päätös siitä, että vähintään yksi tapahtuma vuodessa pidetään pohjoisessa Oulun tai Lapin alueella. - Pohjoisen demarinuorilla on pitkä matka etelään, joten olisi hyvä jos tapahtumia olisi täällä päin enemmänkin, Saarelainen pohtii. Pohjoisessa tarvetta työntekijälleSosiaalialaa opiskeleva Saarelainen aikoo edustaa Pohjois-Suomen demarinuorten johtajana Pohjois-Suomea sekä ajaa liittohallituksessa lasten ja nuorten asiaa, ja kannattaa ennaltaehkäisevää työtä. Myös pohjoisen piirijärjestön eli Oulu ja Lapin vaalipiirien yhteiselle työntekijälle olisi Saarelaisen mielestä tarvetta. - Pohjoisessa meillä alkaa olla jo niin laajaa toimintaa, että omalle työntekijälle, vaikkakin vain osa-aikaiselle, olisi tarvetta. Työntekijä helpottaisi huomattavasti toimintaamme, mutta siihen tarvitaan rahoitusta. Saarelainen aikookin edistää liittohallituksessa ollessaan työntekijän saamista demarinuorten Pohjois-Suomen piirijärjestölle. Liittokokouksessa tärkeitä päätöksiäDemarinuorten liittokokouksessa käsiteltiin noin sata aloitetta ja tehtiin viralliset asiakirjat ympäristölle, tasa-arvolle ja tietoyhteiskunnalle. - Kokouksessa päätettiin myös vastustaa ydinvoiman rakentamista ja turkistarhausta, Saarelainen kertoo. - Monen vuoden pohdinnan jälkeen julistauduimme vihdoin feministiseksi järjestöksi ja tätä kautta olemme myös tasa-arvoinen järjestö. Oulu kaupungin näköiseksiPaikallistasolla Mirva Saarelainen tahtoisi kohentaa Oulun mainetta. - Keskusta ei näytä kovinkaan kaupunkimaiselta, kun sitä vertaa muiden isojen kaupunkien keskustoihin. Torikin on vähän kaukana, eivätkä kaikki ihmiset välttämättä eksy sinne täällä käydessään. Saarelaisen mielestä esimerkiksi suunnitelmissa oleva huvipuisto Hietasaareen olisi kova valtti Oululle. - Oululla olisi huvipuiston myötä jotain mitä näyttää muualta tuleville ja samalla ihmiset tutustuisivat muihinkin paikkoihin Oulussa.
RIIKKA-TIINA SIPILÄ |
|
||||