|
|
KunnallisetLapin liitto selvityttää Kemihaaran allasvaihtoehdot29.6.2010 12:03
Vuotoksen allas on ollut kiistan aihe Lapissa 1960-luvulta lähtien. Nyt on Lapin liitossa nousemassa esille Kemihaaran allasvaihtoehto. Lapin liiton hallitus hyväksyi maanantaina maakuntajohtaja Esko Lotvosen esityksen, jonka mukaan Lapin liiton hallitus esittää Kemijoki Oy:lle, että vesivoimayhtiö alkaisi selvittää tulvansuojelu-, energia-, kalatalous-, matkailunäkökohdat huomioiden allasvaihtoehtoja Kemihaaran alueella. Päätös syntyi äänin 8-5. Kaksi Kemijoki Oy:n hallituksen jäsentä jääväsi itsensä käsittelystä. Päätöksen mukaan käynnistyy myös Lapin tulvalain mukaisen tulvatyöryhmän työskentely. Tulvaryhmän tehtävänä on käsitellä tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laaditut selvitykset, asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet ja hyväksyä ehdotuksen suunnitelmaksi ja siihen sisältyviksi toimenpiteiksi. Tavoitteena on myös käynnistää Itä-Lapin/Kemihaaran alueen maakuntakaavoitus mahdollisimman nopeasti. Lapin liitto käynnisti Kemi-Ounasjoen monikäyttösuunnittelun jo vuonna 2008. Valmiina ovat Kemijoen kalateihin ja matkailun kehittämiseen liittyvät suunnitelmat, kalatien ylläpito- ja hallintamalli, Kemijokisuun kalastusvisio, kalastusmatkailun kehittäminen, tulvariskien hallinta, monikäyttöaltaan vaikutukset, sekä Natura 2000-verkostoon suojelun taso ja luontoselvitykset. Selvitystyön yhteydessä Rovaniemen kaupunki antoi lausunnon, jossa se totesi Rovaniemen taajaman tulvariskien hallinnan kannalta edullisimmaksi ja tehokkaimmaksi vaihtoehdoksi allasvaihtoehdon. Joen ruoppaukset olisivat kustannuksiltaan miljoonien eurojen luokkaa. Selvityksessä todetaan, että tulvavesien kiinniottaminen Pelkosenniemen yläpuolella Kemihaaran alueella olisi tulvariskien kannalta merkittävä vaihtoehto. Allas alentaisi joen pintaa jopa yhden metrin Rovaniemen kohdalla suurtulvan aikana. Energiahyöty mukanaAltaan ensisijainen tarkoitus olisi tulvariskien hallinta, mutta se tulisi selvityksen mukaan toteuttaa siten, että siitä saataisiin myös mm. mahdollisimman hyvä energiahyöty. Selvityksen mukaan Natura 2000-verkostossa Kemihaaran suot ovat aapasuokokonaisuutena, johon liittyvät merkittävät linnustoarvot. Selvityksen mukaan monikäyttöaltaan toteuttaminen heikentäisi useiden suojeltavien luontotyyppien ja lajien suojelutasoa Suomessa. Huolimatta KHO:n vuonna 2002 tekemästä vuosikirjapäätöksestä, jossa ehdottomasti kielletään Vuotoksen altaan rakentaminen luontoarvoihin perustuen, katsotaan Lapin liiton selvityksessä, että Kemihaaran monikäyttöaltaan rakentaminen ei hävitä Suomesta yhtään lajia tai luontotyyppiä. Jotta heikentävät vaikutukset olisivat mahdollisimman pieniä, tulee altaan suunnitteluun ja toteutukseen selvityksen mukaan panostaa. Lapin luonnonsuojelupiiri teki asian valmistelusta valituksen Rovaniemen hallinto-oikeudelle jo vuoden 2009 alussa. Oman valituksensa on jättänyt myös Vapaa Vuotos-liikkeen johdossa toimiva Helena Tiihonen, joka katsoo, että Lapin liiton valtuuston päätös (25.11.2009) KHO:n päätöksen vastaisen virkamiestoiminnan vuoksi on kumottava kaikilta osin.
RAIMO LAITILA |
|
||||