|
|
KunnallisetMuhoksen kouluverkkokysymyksessä tunteet voitolla22.6.2010 12:00 ![]() Muhoksen uusimman 27.5. päätetyn kouluverkkosuunnitelman mukaan Laitasaaren koulu peruskorjataan ja Itä-Muhokselle rakennetaan uusi niin sanottu viipalekoulu. Myös Kirkonkylän koulu säilyy ja Hyrkin koulua laajennetaan.
Uutta päätöstä vastaan äänestänyt kunnanvaltuutettu Helena Kohtalo-Törmänen (SDP) ei ole uuden suunnitelman kannalla. - Olisin toivonut, että vuoden 2007 päätös olisi pidetty ennallaan. Muhoksen kouluverkko on niin laaja, ettei sen ylläpitoon ole varaa, Kohtalo-Törmänen sanoo. Äänestystulos harmittaaUusi kouluverkkopäätös tehtiin äänin 17-17. Kohtalo-Törmästä harmittaa tasan mennyt äänestystulos ja se, että päätöksen ratkaisi puheenjohtajan ääni. Hänen mielestään tasan mennyt äänestys ei kerro selkeästä päätöksestä. - Päätöksenteossa on mielenkiintoisia kuvioita. Tuleeko uuden koulun rakentaminen halvemmaksi, kuin lasten kuljettaminen esimerkiksi Kirkonkylän koululle? Tilasta ei Muhoksella ole puutetta juuri nyt, Kohtalo-Törmänen toteaa. - Lasten koulukuljetuksia pidetään vaikeina lapsille, mutta ei siitä oikeasti ongelmaa ole. Enemmän haittaa on siitä, että jo nyt kuljetettavia lapsia aletaan siirtämään uudelleen koulusta toiseen Jossain on säästettävä- Muhoksen on haettava säästöjä jostain itsenäisyytensä vuoksi. Uusi kouluverkkoratkaisu ei säästä ainakaan rahaa, sanoo Kohtalo-Törmänen. Kunnanvaltuutettua huolettaa myös se, että ennen vuotta 2020 kouluverkkoon on tarkoitus tehdä huimia investointeja, mutta mistä esimerkiksi terveydenhuoltoon saadaan varoja. - Koska kouluihin ei ole panostettu aiemmin, rakennukset alkavat hajota käsiin ja tarvitsevat korjausta. Samalla Muhoksen on pakko alkaa säästämään jossain, Kohtalo-Törmänen toteaa. Hänen mielestään uusi kouluverkkosuunnitelma ei tuo kuitenkaan säästöjä, vaan pienemmilläkin ratkaisuilla pärjättäisiin. Järki mukaan päätöksentekoonKohtalo-Törmäsen mielestä kouluverkkoasiaa ajatellaan enemmän tunteilla kuin järjellä. - Kaikki puoltavat tietysti omaa vanhaa kouluaan. Vaikka Kohtalo-Törmänen on itse Honkalan koulun kasvatti, hän on sitä mieltä, että homeinen koulu on lapsille terveysriski, eikä sitä tulisi enää käyttää lasten terveyden kustannuksella. - Ei kaikkea voi saada, vaikka kuinka haluaisi, hän toteaa.
TEKSTI: RIIKKA-TIINA SIPILÄ KUVA: PIRJO JUOTASNIEMI |
|
||||