Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Kalastajat loppuvat ennen kaloja

15.6.2010 12:01

Kuva: Kalastajat loppuvat ennen kaloja

Tapio Nauskan mielestä kalat ovat lisääntyneet hänen uransa aikana.

- Kaloja on vaan ei kalastajia, tokaisee 40 vuotta ammatikseen kalastanut Tapio Nauska Oulunsalossa veneensä edustalla. Nauska on sitä mieltä, että kalojen määrä on lisääntynyt, mutta samalla kalastajien määrä on vähentynyt. Kalatalouden keskusliiton mukaan ammattikalastajien määrä on pienentynyt 1980-luvulta puoleen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastoista käy ilmi, että kalasaaliin määrä on samanaikaisesti kasvanut 80-luvulta ammattikalastajien määrän vähentymisestä huolimatta.

Toive perinneammatin jatkumisesta

Kesäisin Nauskalla on apunaan lapsenlapsi Tea Sarkkinen. Sarkkinen on ammatiltaan päiväkodin henkilökohtainen avustaja, mutta auttaa toisinaan pappaansa. Nauska toivoo, että perinteinen ammatti jatkuisi suvussa.

– Pappa kovasti yrittää, että jatkaisin, toteaa Sarkkinen.

Oulunsalon kalasatamassa kalastaa vakituisesti neljä ammattikalastajaa. Kalaa menee vaihtelevasti kaupaksi suoraan rannasta.

– Joskus menee pussi tai kaksi, joskus 30 pussia, Nauska kertoo edessään aamun saalis, laatikollinen suuria haukia.

Lohipolitiikka risoo

Tapio Nauskan poika Jorma Nauska kalastaa ammatikseen Kalajoella.

– Kevään silakkasaalis on kohtuullinen, kalaa tulee 20 000 – 40 000 kiloa päivässä, nuorempi Nauska kertoo. Pieni osa silakasta menee ihmisravinnoksi asti, valtaosa käytetään turkiseläinten rehuksi.

– Lähinnä ketuille ruokakalaksi, toteaa toisen polven kalastaja. Suurin osa Suomessa avomerellä pyydettävästä kalasta on silakkaa.

Nauskaa risovat lohenpyyntiajat, sillä perämeren lohta saa pyytää ammattimaisesti vasta juhannukselta.

- Harrastajat saavat ottaa lohta virvelillä jo nyt, mutta ammattikalastajat joutuvat vielä odottamaan.

Harva saa leipänsä kalasta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ammattikalastajia oli vuonna 2008 Suomessa noin 2000. Ely-keskuksen kalastajarekisteriin puolestaan kuuluu noin 400 perämeren alueella ammatikseen kalastavaa. Ammattikalastajana pidetään yli 30% kokonaistulostaan kalastuksesta saavia, mutta harva ansaitsee suoraan kalastuksesta nykyisin näin paljon. Osa ammattikalastajista kalastaa enää sivutoimisesti, sillä pelkällä kalastamisella on nykyisin vaikea elättää itseään tuottajahintojen laskun ja pyyntikustannusten samanaikaisen nousun vuoksi.

 

KUVAT: ANNA-RIITTA KAINULAINEN

TEKSTI: RIIKKA-TIINA SIPILÄ

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %