Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset

Kuva: Jungner SDP:n puoluesihteeriksi

Mikael Jungner on SDP:n uusi puoluesihteeri. Kuva: Auvo Veteläinen

Missiona eduskuntavaalit

Jungner SDP:n puoluesihteeriksi

28.5.2010 13:02

Sosialidemokraattien auttaminen vaalivoittoon ensi kevään eduskuntavaaleissa on SDP:n puoluesihteeriksi valitun Mikael Jungnerin tärkein tavoite tehtävässään.

– Seuraavat vaalit ovat todella tärkeät tälle maalle. Haluan olla etulinjassa tekemässä vaalityötä, Jungner sanoi valintansa jälkeen.

Espoolainen Jungner on ilmoittanut ryhtyvänsä vaaleissa ehdokkaaksi maan suurimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla.

Jungner, 45, valittiin puoluesihteeriksi Joensuun puoluekokouksessa varsin selvällä ääntenenemmistöllä. Hän sai vaalissa 375 ääntä, Reijo Paananen 113 ääntä ja Lari Kangas 11 ääntä.

Ensimmäisessä yhteisessä tiedotustilaisuudessaan puheenjohtaja Jutta Urpilainen arvioi muodostavansa vastavalitun puoluesihteerin kanssa hyvän parivaljakon jatkamaan SDP:n uudistustyötä.

Puolueorganisaation johtamisen lisäksi Urpilainen arveli Jungnerin olevan aktiivinen tekijä politiikan suunnittelussa. Urpilainen uskoi Jungnerin olevan myös hyvin  esillä julkisuudessa edistämässä sosialidemokraattien politiikkaa.

Politiikan kärkiteemoiksi Jungner nimesi työn ja turvallisuuden. Hyvinvointi syntyy vain työn tekemisellä ja hyviä tuloksia työstä syntyy, jos tekijä tuntee olonsa turvalliseksi, Jungner linjasi.

Hänen mukaansa seuraavissa eduskuntavaaleissa ei raha ratkaise. Sen hän arvioi oleva eduksi demareille, koska porvarillisilla kilpailijoilla on aina enemmän rahakkaita tukijoita.

UP/ KARI LEPPÄNEN

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %