Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Joensuussa jyrähtää eduskuntavaalien lähtölaukaus

27.5.2010 11:52

Kuva: Joensuussa jyrähtää eduskuntavaalien lähtölaukaus

SDP:n uudet kasvot kaksi vuotta sitten Hämeenlinnassa: Valtuuston puheenjohtaja Jouni Backman, 2. vpj. Maria Guzenina-Richardson, puoluesihteeri Ari Korhonen, puheenjohtaja Jutta Urpilainen, 1. vpj. Ilkka Kantola ja 3. vpj. Pia Viitanen.

Joensuussa tänään torstaina alkava SDP:n puoluekokous on lähtölaukaus vuoden päässä häämöttäviin eduskuntavaaleihin.

Näin summaa odotuksiaan kokousisäntänä toimivan Joensuun puoluekokousedustaja ja puoluehallituksen jäsen Juha Hämäläinen.

Hänen mielestään Joensuusta pitäisi lähteä terävä sanoma, joka kirkastaa SDP:n kuvaa ihmisten silmissä eduskuntavaaleja silmällä pitäen.

– Myös ajatellen tätä kolme vuotta jatkunutta huonoa politiikkaa. Pelkkä hallituksen haukkuminen ei tietenkään riitä, pitää kertoa mitä me demarit olisimme tehneet toisin ja mitä me tulisimme tekemään.

Maailma on Hämäläisen mukaan toinen nyt kuin edellisen puoluekokouksen aikaan kaksi vuotta sitten. Takana olivat tappiolliset eduskuntavaalit ja putoaminen oppositioon. Nyt ilmassa on odotuksen hyrinää.

Joensuun työväenyhdistys on tehnyt puoluekokoukselle aloitteita mm. köyhyyden torjumisesta.

– Siitä haluaisimme tämän puoluekokouksen lausuvan selkeästi.

Hämäläinen on jättämässä paikkansa puoluehallituksessa ja tilalle esitetään ex-euromeppiä Riitta Mylleriä.

– Onnistuin houkuttelemaan Riitan ehdokkaaksi, oikein hyvä niin.

Joensuun kokous on aiempaa laajempi, 500 edustajan kokous ja sen Hämäläinen arvioi lyövän leimansa myös kokoukseen. Hän toivoo, että puoluekokousta tulee varsinaisten edustajien lisäksi seuraamaan väkeä toinen mokoma.

 – Puoluekokouspaikka, Joensuun Areena, on sen verran iso, että tuhatkin ihmistä sinne helposti hukkuu.

Julkisuuskuvassa korjaamista

Hämeen edustajaryhmän puheenjohtaja forssalainen Jouni Mäkelä näkee SDP:n suurimmaksi ongelmaksi, että puolueen viesti ei mene läpi. Viestin sisällöstä hän ei löydä suurtakaan paikkaamisen tarvetta, vaan kyse on tavasta viestiä ihmisille ja julkisuuteen.

 – Puolueen julkisuuskuvassa on korjaamista, aika paljonkin.

Puoluekokouksesta Mäkelä soisi lähtevän viestin, jossa työn Suomi nostetaan arvoonsa. Se tarkoittaa teollisten työpaikkojen säilyttämistä ja uusien työpaikkojen luomista nouseville aloille.

 – Esimerkiksi ympäristöteollisuus voi olla tällainen uusi ala. Vaikka siitä ei ehkä aivan uuttaa Nokiaa tulekaan, Suomessa on kuitenkin mahdollisuuksia korkean teknologian osaamiseen perustuvaan kasvuun.

Mäkelä toivoo, että perustason poliittista aloitteellisuutta opitaan käyttämään paremmin myös puoluekokousten välillä. Tähän viime puoluekokouksessa uusitut säännöt tarjoavat hyviä mahdollisuuksia.

Puoluekokousta on hänen mielestään turha kuormittaa liialla paperimäärällä.

– Meillä on 500 puoluekokousedustajaa käsittelemässä isoa nippua aloitteita, joissa sekä kannatetaan että vastustetaan ydinvoimaa, ollaan Naton puolesta ja sitä vastaan.

Parasta olisi Mäkelän mielestä keskittyä asian ytimeen ja merkittäviin ohjelmallisiin tavoitteisiin.

Osaset kohdallaan

Kun Hämeenlinnan kokouksessa uudistettiin puolueen kasvoja, Joensuu on lähtölaukaus eduskuntavaaleihin, tuumii Keski-Suomen edustajaryhmän puheenjohtaja Kalevi Olin. Puoluejohdossa osaset ovat ex-kansanedustajan ja TUL:n pitkäaikaisen puheenjohtajan mukaan loksahtaneet kohdalleen ja puolueessa on muutenkin tekemisen meininkiä.

– Puoluejohtaja Jutta Urpilainen on ottanut asemansa ja on hyvässä iskussa, mikä lupaa hyvää eduskuntavaaleihin.

– Eero Heinäluoman nousu eduskuntaryhmän johtoon on tuonut tarvittavan lisän politiikan terävöittämiseen, Olin arvioi.

Myös puoluesihteerin valinnassa Olin näkee hyviä merkkejä. Nuorissa on hänen mukaansa lupaavaa innostusta.

Henkilövalinnat ovat tietysti tärkeitä, mutta Olin odottaa linjakysymysten nousevan kärkeen Joensuun kokouksessa. Suurimmalta oppositiopuolueelta odotetaan näkemystä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä.

– Luulen, että odotusarvoja liittyy erityisesti siihen, mitä SDP sanoo valtio ‑ kunta-suhteesta. Tämä on suomalaisen yhteiskunnan kehittämisen kannalta perustava kysymys.

Puoluekokousaloitteiden pysymisen suurena Hämeenlinnan uudistuskokouksen jälkeenkin Olin lukee merkiksi paikallistason aloitteellisuudesta. Sekin lupaa hyvää vaaleihin, Olin tuumii.

– On sellainen tuntuma, että joukot on nyt koottu. On aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin.

Eriarvoisuutta vastaan

Riku Pirinen Kotkan työväenyhdistyksestä odottaa kokoukselta hyvää henkeä ja asiakeskusteluja.

– Nyt on hyvä tilanne keskustella asioista, koska henkilövalinnat ja järjestölliset asiat eivät tällä kerralla varmaankaan vie pääosaa.

Puoluekokouksen tulee Pirisen mielestä näyttää tietä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tasoittamiseksi.

Pirisen oman puolueosasto, Kotkan työväenyhdistys on tehnyt kokoukselle aloitteen, jossa esitetään SDP:lle laadittavaksi köyhyysohjelmaa. Esityksen suhteen pullat näyttäisivät olevan hyvin uunissa, sillä puoluehallitus esittää aloitteelle vihreää valoa.

Kymenlaakso on perinteisen raskaan teollisuuden aluetta. Pirisen mielestä SDP:n on jatkossakin syytä pitää kirkkaana mielessä, että teollisuuden toimintaedellytykset tulee turvata esimerkiksi energiapolitiikassa.

– Ydinvoiman suhteen ei puoluekokousryhmämme ole tehnyt suuntautumispäätöksiä, eikä teekään. Olemme kuitenkin yleensä suhtautuneet hyvin myönteisesti teollisuuden energiatarpeiden tyydyttämiseen.

Suurimman puolueen asema ensi eduskuntavaaleissa on Pirisen mielestä itsestään selvä lähtökohta. Sen saavuttamiseksi hän luottaa jalkatyöhön.

– Pitää nostaa keskusteluun muutama keskeinen asia. Miten ihmisille turvataan työtä, hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta, Pirinen tiivistää.

Lujasti kantaa nykymenoon

Etelä-Savon puoluekokousryhmän varapuheenjohtaja Kari Rimpeläinen Mäntyharjulta katsoo, että puoluekokouksessa pitää luoda yhteishenki, jolla lähdetään valmistautumaan eduskuntavaaleihin.

 – Nykymenoon pitää ottaa lujasti kantaa. SDP on tehnyt hyvää uudistumistyötä ja tekee edelleen kaiken aikaa. Ihmisetkin tuntuvat luottavan, että demarit tulevat seuraavissa vaaleissa.

Pirisen mielestä uudistustyötä on tehtävä jatkuvasti, sillä iso laiva kääntyy hitaasti.

– Mutta kääntyy kuitenkin. Suunta on hyvä ja vauhti kiihtyy, sanoo Rimpeläinen luottavaisesti.

Etelä-Savon piirijärjestön tavoitteena on pitää Jouni Backman jatkossakin puoluevaltuuston peräsimessä.

UP/KARI LEPPÄNEN

 

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %