|
|
Valtakunnalliset
Viimeiset väännöt vasta Joensuussa
Pohjois-Suomi kohottaa profiiliaan puoluekokouksessa
27.5.2010 11:51
 Tytti Tuppuraisen valinta SDP:n puheenjohtajistoon Jutta Urpilaisen aisapariksi olisi Risto Säkkisen ja Eveliina Korkiakankaan mukaan elintärkeää koko Pohjois-Suomelle. Kuva: Veera Visuri
Joensuussa tänään käynnistyvä SDP:n puoluekokous on pohjoissuomalaisille puoluekokousedustajille näytön paikka. Pohjois-Suomi aikoo Joensuussa käyttää tilaisuuden hyväkseen kohottaakseen Pohjois-Suomen asemaa puolueen johdossa. Pohjois-Suomelle olisi elintärkeää, että Oulun piirin Tytti Tuppurainen valittaisiin puolueen varapuheenjohtajistoon. Oulun piirin puoluekokousryhmän puheenjohtajana on piirin puheenjohtaja Risto Säkkinen ja varapuheenjohtajina Oulun demareiden puheenjohtaja Eveliina Korkiakangas ja Oulun demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Keränen. He toimivat puoluekokouksessa myös Oulun piirin neuvottelijoina. Ratkaisut vasta kokouspaikalla Oulun piiri lähtee puoluekokoukseen avoimin kortein. Kokousedustajat tapasivat sunnuntai-iltana, mutta mitään isoja päätöksiä ei asioiden suhteen tehty. Esimerkiksi puoluesihteerin nimeen ei otettu vielä mitään kantaa. - Keskeiset neuvottelut ja ratkaisut tapahtuvat vasta kokouspaikalla. Meille on tärkeintä se, että Tytti Tuppurainen valittaisiin puheenjohtajistoon ja sen eteen tulemme tekemään työtä. Monista piireistä onkin jo oltu yhteydessä ja pyydetty Tyttiä esittäytymään, Risto Säkkinen kertoo.
- Nämä varapuheenjohtajien valinnat ja puolueen kannalta tärkein eli puoluesihteerin valinta tulevat olemaan se poliittisen vaikuttamisen paikka. Itse en ole vielä omaa suosikkiani puoluesihteeriksi valinnut, ja voi olla, että teen päätöksen vasta ihan juuri ennen valintaa. Ryhmämme kuuntelee isossa salissa ensin kandidaattien puheet, ja sen jälkeen keskustelemme asiasta, Säkkinen sanoo. SDP:n pitää näkyä myös Pohjois-Suomessa Puoluekokousedustajien toinen varapuheenjohtaja ja neuvottelija Eveliina Korkiakangas sanoo, että yhteyksiä on otettu eri puolille, mutta asiat ovat aidosti vielä auki. - Varapuheenjohtajien osalta kisa tulee olemaan tiukka. Mitään ei ole vielä ratkaistu. En lähde myöskään spekuloimaan, mutta kunhan kokouspaikalle päästään, niin siitä eteenpäin tehdään työtä Tytin puolesta loppuun saakka, Korkiakangas lupaa. Korkiakangas muistuttaa, että Pohjois-Suomi on SDP:lle strategisesti tärkeä alue. - Ei riitä, että meillä ovat piirit ja puolueosastot ahkerina, vaan myös itse puolueen pitää näkyä. Puolueen pitää satsata tänne enemmän, ja nyt olisi hyvä hetki iskeä, kun kepun rivit ovat sekaisin ja se pesee vaalirahapyykkiään. Tytti on kaikin puolin ansioitunut, ikäänsä nähden kokenut ja karismaattinen ehdokas puheenjohtajistoon, Korkiakangas hehkuttaa. Pohjoisuus esiin kautta linjan Korkiakankaan mukaan Pohjois-Suomi tulee nostamaan profiiliaan puoluekokouksessa kaikin puolin, muutoinkin kuin tarjoamalla ehdokastaan puheenjohtajistoon. - Oulun seutu ja Pohjois-Suomi ovat SDP:lle yhtä tärkeitä kuin Etelä-Suomikin. Meillä on täällä hyvä henki, saimme Liisa Jaakonsaaren EU-parlamenttiin ja jos me täällä voitamme, se saattaa nostaa koko SDP:n suurimmaksi puolueeksi. Pohjois-Suomen täytyy pysyä SDP:n asialistalla, on tärkeää että myös täällä säilyy hyvinvointi, Korkiakangas tähdentää. Korkiakankaan mielestä pohjoisuus täytyy nostaa esiin myös, kun Varjosta valoon -ohjelmaa käsitellään. - Valitettavasti sekin on liian Etelä-Suomi –keskeinen. Puhutaan Aalto-yliopistosta ja pääkaupunkimetropolista, kun myös Pohjois-Suomi tulisi ottaa huomioon, Korkiakangas sanoo. AUVO VETELÄINEN
|
|
Viikon kysymys!
Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?
|
|
|
|
Edellinen kysymys
Ostatko joululahjasi netistä?? Kyllä: 59 %
Ei: 41 %
|
|
|
|