|
|
Valtakunnalliset
Talousvaliokunta Torniossa
Ydinvoimapäätös mahdollista tehdä heinäkuun alussa
27.5.2010 11:50
 Valiokunta tutustui myös maailman moderneimpaan kylmävalssaamoon, jonka ovella vieraita odotti kylmävalssaamon johtaja Martti Sassi (oikealla).
Eduskunnan talousvaliokunta vieraili keskiviikkona Outokummun Tornion tehtailla tarkoituksenaan saada tietoa valiokunnassa valmisteilla olevaa ydinvoiman lisärakentamista koskevaa lausuntoa varten. Valiokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) kertoo, että valiokunta työskentelee nyt kiivaasti tavoitteenaan saada lausunto valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä, jolloin eduskunta ratkaisisi lupa-asiat 1.7. - Me työskentelemme kesäkuussa todella tiiviisti tämän asian parissa. Olemme ottaneet ylimääräisiä tunteja aamusta, saadaksemme kaikki tarvittavat asiantuntijaselvitykset. Olemme myös käyneet näissä laitoksissa, joita asia koskee ja siksi olemme nyt täällä Tornion terästehtaillakin, Skinnari totesi. Valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) kertoi, ettei valiokunta ota kantaa uuden ydinvoimalan sijoituspaikkaan. - Itse pidän hyvänä Fennovoiman esitystä, koska se mm. lisää kilpailua. Lisäksi siitä on etua pohjoisen suurille teräsyhtiöille, koska sehän on myös riskien hallintaa ja vakaa sähkönhinta on kilpailuetu, Kaikkonen perusteli.
Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen totesi, ettei ydinvoimaratkaisua ja Tornion ferrokromi-investointia ole varsinaisesti kytketty toisiinsa, vaikka ne ajallisesti samanaikaisia ovatkin. Rantasen mukaan yhtiö tekee ratkaisunsa ferrokromilaajennuksen suhteen kesäkuun loppuun mennessä. Lisää investointeja? Toimitusjohtaja Juha Rantasen mukaan ydinvoimaratkaisun toteutuessa myönteisenä, se takaa tulevaisuudessa jatkoinvestointeja myös Tornion tehtaille. - Meillä on siis ferrokromi-investoinnin laskelmat nyt pöydällä. Mutta 2008 joudumme kysynnän romahdettua siirtämään myös kaavailtua tuotevalikoiman laajentamiseen tähdännyttä investointia. - Koska sähkön hankintavarmuus on meidän kannaltamme eräs keskeisimmistä tekijöistä, niin myönteinen ydinvoimaratkaisu avaisi uuteen tarkasteluun muitakin hankkeita. - Kehitys ja kilpailukyvyn ylläpito edellyttävät jatkuvia investointeja. Jos teollisuuden kilpailukyky päästetään rapistumaan, niin sitä on hyvin vaikea saada takaisin, toimitusjohtaja Rantanen perusteli. Valiokunta keskusteli Torniossa myös Pohjois-Suomen kaivoshankkeiden myötä syntyvistä logistiikan parantamistarpeista. Koska kyseessä ovat mittavat rahoituskohteet, joita on vaikea sovittaa valtion budjettiin, on tarkasteltava myös muita mahdollisuuksia. - Jälkirahoitusmalli voisi olla yksi mahdollisuus, totesi kansanedustaja Marjo Matikainen (kok.). Joka tapauksessa valiokunta oli melko yksimielinen siitä, että kaivoshankkeet ovat pohjoisen ja koko maankin kannalta niin tärkeitä hankkeita, että valtio on niihin satsattava, jotta saadaan aikaan taloudellista kehitystä ja työllisyyden paranemista. Siksi ne ovat tulevaisuuden kannalta myös valtiolle kannattavia hankkeita. RAIMO LAITILA
|
|
Viikon kysymys!
Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?
|
|
|
|
Edellinen kysymys
Ostatko joululahjasi netistä?? Kyllä: 59 %
Ei: 41 %
|
|
|
|