|
|
Valtakunnalliset
Jutta Urpilainen todetaan SDP:n puheenjohtajaksi toisellekin kaudelle ilman soraääniä. Tässä hän tuulettaa valintaansa puheenjohtajaksi kesäkuussa 2008.
SDP:n muu johto ratkeaa vasta puoluekokouksessa
Urpilaisen valinta toiselle kaudelle itsestäänselvyys
20.5.2010 12:03
Jutta Urpilaisen valinta puheenjohtajaksi on itsestäänselvyys viikon kuluttua torstaina alkavassa SDP:n puoluekokouksessa Joensuussa. Useat puoluepiirit ja niiden edustajaryhmät ovat suitsuttaneet tukeaan istuvalle puheenjohtajalle. Vastaehdokkaita ei ole ilmaantunut, eikä varmaan ilmaannukaan. Kaikki muu puoluekokousvalinnoissa onkin sitten hämärämpää. Urpilaisen aisapariksi puoluesihteeriksi kaksi vuotta sitten valittu Ari Korhonen luopuu tehtävästään ja hänen paikkaansa tavoittelee kolme ehdokasta. Kyttäysvaiheen jälkeen ensimmäisenä pelin avasi SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen, 45. Hän on toiminut SAK:ssa järjestöpäällikkönä ja muissa tehtävissä toistakymmentä vuotta sekä SDP:ssä tiedottajana. Kansainvälistä kokemusta ja kielitaitoa on karttunut Euroopan parlamentin SDP-ryhmän pääsihteerinä. Paananen keräsi viime EU-vaaleissa 7 400 ääntä. Hänen julkisia tukijoitaan olivat mm. Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma, Jacob Söderman, Pia Viitanen ja Maarit Feldt-Ranta.
Sateentekijä Kannattajat toivovat Yleisradion ex-toimitusjohtajasta Mikael Jungnerista, 45, sateentekijää SDP:n johtoryhmään. Johtajana innostava ja herkästi itsekin innostuva Jungner haluaa tuoda puolueeseen ”Stanford-piilaaksolaista uusajattelua, jossa yhdistyvät moderni teknologia ja -70-luvun hippiaate”. Kalifornian kuvernöörin ja rautatiepohatan Leland Stanfordin vuonna 1891 perustama huippuyliopisto tunnetaan mm. siitä, että kuuluisan piilaakson toiminta käynnistyi yliopiston mailla. Puoluetyössä Jungner on meritoitunut 90-luvulla mm. hallintoministeri Jouni Backmanin, oikeusministeri Johannes Koskisen ja pääministeri Paavo Lipposen erityisavustajana. Jungner ehätti jo kieltäytyä puoluesihteeriehdokkuudesta, kunnes pitkä keskustelu puheenjohtaja Urpilaisen kanssa käänsi pään vappuviikonloppuna. Helsinkiläisen Toukolan sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja Lari Kangas, 37, kokee olevansa ehdokas suoraan kentältä. Valtiotieteen maisteri Kangas on kansalaisaktivisti, joka vaikuttaa erityisesti kehitysyhteistyössä. Lue koko juttu päivän paperilehdestä.
|
|
Viikon kysymys!
Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?
|
|
|
|
Edellinen kysymys
Ostatko joululahjasi netistä?? Kyllä: 59 %
Ei: 41 %
|
|
|
|