Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Odotettavissa mielenkiintoinen puoluekokous

11.5.2010 12:01

Kuva: Odotettavissa mielenkiintoinen puoluekokous

Kajaanilainen Markku Oikarinen lähtee Joensuun puoluekokoukseen odottavalla mielellä.

Kajaanilainen palomies, valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Markku Oikarinen lähtee Joensuun puoluekokoukseen odottavalla mielellä. Hän näkee, että demareilla on nyt voimakas tahto mennä eteenpäin ja menestyä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

- Esimerkiksi työllisyyteen liittyviä aloitteita on paljon ja ne ovat hyviä. Myös eläkepolitiikka ja työuran pidentäminen kiinnostavat.

Oikarinen toteaa, että ei riitä, että eläkeikää nostetaan työurien pidentämiseksi, vaan on panostettava työssäjaksamiseen.

Oikarisen mukaan myös maahanmuuttajakysymys on ajankohtainen ja tulee herättämään keskustelua.

- Eero Heinäluoma oli lausunnoissaan tavallaan oikeassa. Pitää työllistää ensin oman maan kansalaiset, ennen kuin haalitaan työperäistä maahanmuuttoa. Ei se ole rasismia.

Esimerkkinä Oikarinen mainitsee Skanskan, joka toi Virosta työntekijöitä Lappiin, vaikka toistatuhatta suomalaista rakennusmiestä oli samaan aikaan työttömänä.

- Ei voi olla niin, että Suomeen synnytetään kahdet työmarkkinat, ja maahanmuuttajat työskentelevät pienemmällä palkalla kuin muut. Kaikilla pitää olla samat, työehtosopimuksen mukaiset työehdot.

Toukokuun lopulla pidettävästä puoluekokouksesta tekevät mielenkiintoisen myös henkilövalinnat.

- Esimerkiksi puoluesihteerikisassa on uusia nimiä, kuten Mikael Jungner, ja se tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen.

Itse tartuttava toimeen

Ensimmäistä kertaa puoluekokousedustajana toimiva Oikarinen on ollut aktiivisesti mukana politiikassa noin 15 vuotta.

- Jo nuorena olin mukana Nuorissa Kotkissa. Jossain vaiheessa jääkiekkoura ja pienet lapset veivät mukanaan, ja politiikka jäi vähemmälle. Nyt lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja aikaa on taas eri tavalla.

- Olen aina ollut sitä mieltä, että kukaan ei aja asioita puolestasi, vaan pitää tarttua itse toimeen. Joukossa on voimaa, sanoo Oikarinen.

Oikarinen on ehdolla terveys- ja hyvinvointivaliokuntaan.

- Olen tutustunut esityksiin ja ne ovat olleet hyviä. Lopullisista esityksistä päätetään puoluekokousedustajien kokouksessa Oulussa 23. toukokuuta.

 

VEERA VISURI

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %