Staart

 

Uusi Aika

Kunnalliset


Oulun piiri täysillä Tytti Tuppuraisen takana

6.5.2010 11:58

Kuva: Oulun piiri täysillä Tytti Tuppuraisen takana

Ty:n puheenjohtaja Eveliina Korkiakangas luotsaa oululaisia puoluekokouksessa.

Oulun sd-piiri aikoo kolmen viikon päästä käynnistyvässä SDP:n puoluekokouksessa työskennellä tosissaan sen eteen, että Tytti Tuppurainen valitaan puolueen varapuheenjohtajistoon. Piirin puoluekokousneuvottelijoihin lukeutuva Oulun Sos.Dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Eveliina Korkiakangas korostaa, että tämä on koko piirin tavoite.

- Mielestäni puolueen varapuheenjohtajien tulee olla kattavasti koko maan alueelta. Pohjois-Suomen kannalta olisi nyt tärkeää saada lisää puolueelle näkyvyyttä tällä pohjoisessa, nimenomaan näkyvyyttä puolueena. Tytti Tuppuraisen valinta puolueen varapuheenjohtajistoon on siksi niin tärkeää, Korkiakangas sanoo.

Korkiakangas odottaa puoluekokouksesta hyvin mielenkiintoista.

- Henkilökysymyksiä katsotaan tietysti kokonaisuutena ja haetaan tasapainoista kokonaisuutta, jossa on sekä naisia että miehiä. Puoluekokous tulee tietysti tässä käyttämään sitä valtaa, joka sille kuuluu.

Puoluesihteeriksi kentän tuntija

Yksi kiinnostavimpia vaiheita tulee olemaan uuden puoluesihteerin valinta. Turun apulaiskaupunginjohtajaksi siirtyvän Ari Korhosen tilalle ovat tarjolla ainakin tv-tuottaja Osku Pajamäki, Demarin toimitusjohtaja Esko Ranto ja SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen.

- En ota nimiin kantaa, mutta uskon tarjokkaita ilmaantuvan vielä lisää. Minusta SDP tarvitsee nyt puoluesihteeriksi rautaisen järjestöihmisen, jonka verkostot ovat jo valmiiksi kunnossa. Vaalit tulevat niin nopeasti, ettei opetteluun jää juuri aikaa. Oman kentän tuntemus on välttämätöntä, Korkiakangas sanoo.

Puoluekokouksen aloitteisiin Oulun demarit ottavat kantaa 18. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan. Pohjois-Suomesta tuli vain kolme aloitetta, joista yksi oli Korkiakankaan ja Tuija Pohjolan aloite, joka koski aamu- ja iltapäiväkerhomaksujen muuttamista tulosidonnaisiksi.

- Puoluekokousaloitteita on nyt todella iso määrä. Ihmettelenkin miten syvällisesti niitä todellisuudessa ehditään käsittelemään. Minusta tärkeämpää onkin hoitaa asioita puoluekokousten välilläkin, meillähän on nyt jatkuva aloiteoikeus puoluehallituksen suuntaan. Sillä tavalla asiat saadaan nopeammin liikkeelle.

Politiikan sisältöä linjaamaan

Johannapiritta Huovinen lähtee puoluekokoukseen intoa puhkuen.

- Alkaa olla jo odotusta ilmassa. Kaikki on valmiina ja aloitteet läpikäytynä. Vielä on pari tapaamista, jossa haemme yhteisiä linjoja ohjelmatyötä ajatellen. Henkilövalinnat tietysti kiinnostavat suurta yleisöä, mutta minua kiinnostaa enemmän tällainen ”tylsä” perustyöskentely kokouksessa ja politiikan sisällön ja tulevien linjojen hakeminen, Huovinen sanoo.

Huovisen mielestä puolueella on nyt hyvä hetki käydä keskustelua tulevaisuudestaan ja tulevista painotuksista.

- Nyt on Jutan ensimmäinen kausi takana ja hän kaipaa meiltä kaikilta tukea. Toivon puolueelta lisää ennakoivuutta ja proaktiivisuutta reaktiivisuuden sijaan.

- Olen toki puoluesihteeriäkin pohtinut ja odotan vielä uusia nimiä kehiin. Tytin valinta varapuheenjohtajaksi olisi pohjoissuomalaisille todella hieno asia ja sen eteen koko ryhmämme tekee töitä. Toivon että me pohjoissuomalaiset erotumme siellä asioilla ja sisällöillä, Huovinen sanoo ja hoksaa vielä yhden mielenkiintoisen pointin liittyen työhönsä järjestöohjaajana Kuurojen Liitossa.

- Saa nähdä, saanko pitää siellä puheen viittomakielellä!

AUVO VETELÄINEN

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %