Staart

 

Uusi Aika

Kunnalliset


Taiteiden tiedekunta poikii jo yrityksiä

Muotoilun opetus luomassa Rovaniemelle uuden toimialan

20.4.2010 12:01

Kuva: Taiteiden tiedekunta poikii jo yrityksiä

Design-viikon eräs näyttelyistä on Lapin yliopiston kampuksella. Kuvassa Joonas Mikola pystyttämässä skeitti-aiheista näyttelytyötään.

Rovaniemellä käynnistyi maanantaina toinen Rovaniemen muotoiluviikko Rovaniemi Design Week. Sen tapahtumia järjestelevä sisällöntuottaja Päivi Tahkokallio kertoo, että muotoilua esittelevään muotoilun olohuoneeseen osallistuu 40 yritystä.

- Monet niistä ovat taiteiden tiedekunnasta valmistuneiden opiskelijoiden perustamia ja toimivat Rovaniemellä. Koulutuksella pitää olla vaikuttavuutta. Tässä on onnistuttu, mutta tilanne voi parantua vielä paljonkin, paljon on vielä tekemistä.

Tahkokallio muistuttaa, että muotoilu ei ole pelkästään esineiden muotoilua.

- Palvelumuotoilu on kasvava alue yrityselämässä. Siihen satsaamisen pitää olla tavoitteena. Tämä todetaan jo Lapin liiton laatimassa luovien arvojen strategiassa. Aika harva tietää että jo joka kolmas muotoilija Suomessa on valmistunut Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta, Päivi Tahkokallio sanoo.

- Mm. siksi Design-viikko on tärkeä, koska se näkyy ja kuuluu kaupungilla ja kertoo suurelle yleisölle mitä meillä täällä on.

Kasvava merkitys

Päivä Tahkokallion mukaan muotoilun merkitys Rovaniemellä tulee jatkossa entisestään kasvamaan. Hän ei pidä ihmeenä vaikka Rovaniemestä muodostuisi muotoilukeskus, jonka osaamista haetaan myös muualta.

- Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä yksi Suomen kolmesta suurimmasta muotoilukeskuksesta on Rovaniemellä.

Koko design-viikon suurin tapahtumakokonaisuus on Lapin yliopiston muotoiluopiskelijoiden tuottama tapahtuma Design 96300, joka tarjoaa tilaisuuden tutustua taiteiden tiedekunnan koulutusohjelmien tuotantoon niin Lapin yliopistolla, Ounasvaaralla kuin Rovaniemen keskustassa.

Tuotantotiimiin kuuluva Hanna-Riina Vuontisjärvi kertoo, että alan opiskelijat pitävät Design-viikkoa näyttelyineen ja tapahtumineen hyvin tärkeänä.

- Monet meistä tuotantotiimiin kuuluvista ovat valmistumassa lähiaikoina. Itsekin olen valmistumassa, jolloin minusta tulee työnhakija. Mielelläni työskentelisin täällä Lapissa jos se on mahdollista.

Löydä paikkasi

Valmistumassa ovat myös näyttelytuottajina toimivat Paula Väisänen ja Miia Heikka. Myös he toivovat, että työpaikka löytyisi Lapista.

- Me itse luomme oman työmme. Pitää pystyä osoittamaan oma paikkansa, että meidän osaamisellamme on käyttöä ja sitä tarvitaan. Sen ei tarvitse olla pelkästään tuotteisiin keskittyvää, vaan voi löytyä palvelumuotoilun puolelta.

Rovaniemen Design-viikon teemana on Ounasvaara, jonka hyvinvointiin, matkailuun ja liikuntaan liittyvä kehitystyö on meneillään kaupungissa. Viikko lähti käyntiin 24 tunnin designkisalla, jossa neljä huipputiimiä ratkaisee Ounasvaaraan liittyvän muotoiluhaasteen.

Jokaista tiimiä vetää suomalainen muotoilutoimisto. Muotoilutoimistot, sekä tiimeihin kuuluvat yritykset ja Lapin yliopiston muotoiluopiskelijat julkistettiin maanantaina ja tiimien tehtävät käynnistyivät.

Design-viikon tapahtumia on eri puolilla kaupunkia näyttelyiden, muotinäytöksien, klubi-iltojen, sekä mielenkiintoisen Muotoilu haastettu 2010 –tapahtuman kautta. Viimeksi mainitussa huippuyritykset heittävät haasteen muotoilijoille.

Viikkoon sisältyy myös Creative Lapland-seminaari joka tuo kaupunkiin matkailun ja elämystalouden kansainvälisiä asiantuntijoita. Teemana on co-creation eli kuinka asiakas otetaan mukaan kehittämään ja markkinoimaan tuotetta ja palvelua.

RAIMO LAITILA

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %