|
|
KunnallisetKemin tilinpäätös jälleen plussalla1.4.2010 11:57 ![]() Kemin tilinpäätöslukuja tarkastelemassa talousjohtaja Allan Mikkola, kansliajohtaja Jukka Vilén, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Päkkilä ja kaupunginjohtaja Ossi Repo. Kemin kaupungin tilinpäätös oli viime vuonna positiivinen. Ylijäämä on 1,9 miljoonaa euroa ja tilinpäätös osoittaa 6,7 miljoonan euron vuosikatetta. Valtiovarainministeriön arviointiryhmän kanssa sovittua talousohjelmaa kyettiin noudattamaan myös taloustaantuman oloissa. - Keväällä 2009 näytti yleisen talouden taantumassa, että kaupungin talous menee kohti täyttä katastrofia, muistelee Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo. Kun vuosi kului, niin havaittiin etteivät pahimmat uhkakuvat toteudukaan, vaikka kansantuotemaassa aleni 8 prosenttia eli eniten vuoden 1918 jälkeen. - Kemissä verotulot silti kasvoivat jonkin verran, vapaaehtoiset palkattomat lomat/lomautukset oikaisivat menoja ja valtion päätös tukea kuntia yhteisöveron ylärajan tilapäisellä nostolla auttoivat myös, Repo sanoo. Nyt kaupungin tilinpäätöksen ylijäämätavoite on alkuperäisen talousarvion mukainen vaikka talousarviota jouduttiin repimään auki kesken vuoden. - Lisäksi olemme kyenneet puristamaan kumulatiivista alijäämäämme arviointiryhmän kanssa sovitun tavoitteen mukaan eli 16 miljoonan lähtötasosta 10,8 miljoonaan euroon. Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Päkkilä toteaa, että kun tilinpäätösluvut ovat tällaisia, niin voi sanoa, että tehdyt säästötoimet olivat aiheellisia. - Vaikka taantuma sinänsä ei ole vielä helpottanut, niin tulevaisuus näyttää nyt jotenkin mukavammalta. Tämä vuosi näyttää kaupungin talouden kannalta lähteneen liikkeelle ihan hyvin, Päkkilä arvioi. Vienti romahti Vientiteollisuuskaupunki Kemin satama hiljeni viime vuonna poikkeuksellisella tavalla, kun tehtaat joutuivat sulkemaan koneensa ja lomauttamaan työväkensä. Tämän vuoksi kaupungin yhteisveropotti pieneni 25 prosenttia, sataman tuloutustavoitetta jouduttiin supistamaan laivausten vähenemisen vuoksi. - Vienti ei vieläkään ole sillä tasolla, kuin se on hyvinä aikoina ollut. Toivon, että alkuvuoden kasvu nyt jatkuisi myös satamassa, Matti Päkkilä sanoo. Kemi-Tornion talousalueella käynnistyy huhtikuun alussa kuntajakoselvitys. Se on ollut Kemin kaupungin tavoite jo pitemmän aikaa. - Toivon, että naapurikunnissa nähtäisiin nyt metsä puilta ja katsottaisiin vähän pitemmälle tulevaisuuteen. Valtiovarainministeriöllä oli selkeä kanta kuntajakoasiassa. Yhteistyössä on nyt etsikkoaika, sillä talousalueella on edessään vuosisadan tulevaisuus, Ossi Repo sanoo. Repo luettelee suurhankkeista, mahdollisen ydinvoimalaitoksen, kaivoshankkeet, biodieselvoimalan, ferrokromilaajennuksen, joka näkyy myös Kemin kromikaivoksella laajennuksina. - Lisäksi kuntien työntekijöiden ikärakenne on sellainen, että jos kuntia yhdistetään, niin irtisanomisiin ei päällekkäisyyksien poistamiseksi tarvitse mennä. Repo ei suostu edes spekuloimaan sellaisella vaihtoehdolla, että kuntajakoselvitys ei johda mihinkään, vaan kaikki jatkuisi entisellään. - Sellaiseen ei talousalueella ole varaa. Se johtaisi kuihtumiseen Suur-Oulun alueen ja kasvavan Rovaniemen välimaastossa. RAIMO LAITILA |
|
||||