Staart

 

Uusi Aika

Kunnalliset


Pysäköinnin järjestäminen ykkösasia

Oulun keskustan kehittämisellä jo kiire

18.3.2010 12:02

Kuva: Oulun keskustan kehittämisellä jo kiire

Oulun toripolliisi saa usein nököttää torilla ihan yksikseen, sillä nykytilassa tori jää irralliseksi osaksi keskustaa.

Oulun keskustasta yritetään yhdessä tehdä elävä ja toimiva kaupunkikeskusta usean eri tahon yhteistyöllä. Myös ratkaisua paikoitusongelmiin pohditaan kiivaasti. Tässä vaiheessa ideat vielä sinkoilevat vapaasti ja huikeitakin suunnitelmia on ilmassa.

Tähän mennessä keskustan kaupunkirakennetta on pohdittu paitsi luottamushenkilöiden ja kaupungin virkamiesten muodostamassa ydintyöryhmässä myös ryhmän kaupunkilaisille ja valtuutetuille suuntaamassa seminaarissa. Mutta mikä parasta, kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus ilmaista edelleen ajatuksiaan, toiveitaan ja ideoitaan Oulun kaupungin nettisivuilla olevan palautefoorumin kautta. Ydintyöryhmä haluaa laajalla kuulemisella saada tietää, mitä mieltä ihmiset ovat keskustan kehittämisestä. Erikseen laajennetussa vuorovaikutustyöryhmässä kuullaan myös Oulun keskustan yrittäjien ja muiden vaikuttajatahojen toiveita ja tavoitteita keskustan suhteen.

Keskustan kehittämistä pohtimaan asetettu ryhmä toimii Esko Kurvisen johdolla ja jäseninä ovat Paula Grekelä, Taina Pitkänen-Koli, Pirjo Sirviö ja Raimo Hämeenniemi sekä kaupungin virkamiehiä.

Parkkipaikkoja lisää

- Ensimmäinen asia, joka tulee ratkaista on keskustan pysäköinti. On aivan toiveajattelua, että ihmiset eivät tulisi Oulun keskustaan omalla autolla, sanoo työryhmän jäsen Pirjo Sirviö.

Hän muistuttaa, että Oulun keskustassa asioivat kaupunkilaisten itsensä lisäksi muhoslaiset, kempeleläiset, oulunsalolaiset sekä pohjoispuolen kuntien asukkaat.

- On utopistista ajatella, että tänne tullaan vain joukkoliikennettä käyttäen. Oululaiset tietenkin kulkevat onnikoilla, mutta kun tänne on tarkoitus imuroida muitakin kun oululaisia, Sirviö hoksauttaa.

Vaihtoehtoja pysäköinnille on löydyttävä kun kalliotiloihin rakennettavat tilat eivät ainakaan näillä näkymin ole toteutumassa.
Sirviö intoutuu suunnittelemaan, että yksi mahdollisuus on viedä parkkitilat Hallituskadun alle vähän pienimuotoisemmalla suunnitelmalla kuin mitä kallioparkissa oli tarkoitus.

- Hallituskadulta autot pois ja katutasoon kunnon bulevardi. Hallituskatu pitäisi muutenkin elvyttää. Huoneistojen hinnat ovat nousseet pilviin niin, että pienet yritykset eivät pysty vuokria maksamaan ja kadun varteen ilmestyy tyhjiä huoneistoja.

- Minun visioni on, että Hallituskadusta tulee Rotuaarin ja mahdollisesti myö Isokadun kanssa osa elävää keskustaa.

Parkkipaikkoja puiston alle

Yhtenä mahdollisuutena on esitetty myös, että parkkitilaa rakennettaisiin Otto Karhin puiston alle. Se olisi kansiparkki ja puisto sen päällä säilyisi ennallaan. Sirviö kuitenkin huomauttaa, että puisto on luokiteltu  valtakunnallisesti historiallisesti arvokkaaksi alueeksi, eikä museovirasto varmasti tule sallimaan tällaista.

Pirjo Sirviö visioi edelleen, että Oulun kävelykeskusta laajenee niin, että Torikatu on joukkoliikennekatu ja Uusikadusta tulee toinen joukkoliikennekatu. Uusikadun varressa ei ole sellaisia liikehuoneistoja, jotka kärsisivät muutoksesta. Sitä ennen pitää kuitenkin pysäköinnin olla järjestetty niin hyvin, että auton saa varmasti johonkin kun tulee kaupungin keskustaan , mistä suunnasta tahansa.  

Millään konstilla ei keskustaa saada elävöitetyksi väkisin. Kyllä keskustassa pitää olla asuntoja, asukkaita ja liikkeitä ja kaupan palveluja.

Torin olemus ja paikka askarruttaa myös Sirviötä. Hänen mielestään tori jää irralliseksi osaksi Oulun keskustaa ja se pitäisikin saada luontevaksi Rotuaarin ja keskustan jatkeeksi.

- Kauppurienkadulle pitäisi saada liikekortteleiden käytävä joka vetäisi ihmisiä, Sirviö pohtii.

Tori voitaisiin siirtää

Hän innostuu myös hulluttelemaan ajatuksella,. että koko tori nostetaan paikoiltaan ja siirretään muualle. Torin paikalle hän sijoittaisi julkisten palveluiden ryppään. Toritoiminnot ja aitat voisi sijoittaa muualle.

Hän uskoo, että keskustan ulkopuolelle sijoitettavat kauppakeskukset ja peltomarketit eivät autioita keskustaan jos keskustaa kehitetään ja pysäköinti on järjestyksessä. Keskustaan pitää saada myös kaupan investointeja hidastamaan autioitumiskehitystä ja kehitys ohjautumaan oikeille uomilleen.

Sirviö toivoo kaupunkilaisten runsasta palautetta ja uusia ideoita.

Hän sanoo, että aivan uusia ideoita on tullutkin mukavasti. Esimerkiksi yleisötilaisuudessa joku visioi radan siirtämistä maan alle tunneliin keskustan kohdalla. Maan päälle jäisi tilaa vaikka torille tai pysäköinnille.

Pirjo Sirviö sanoo, ettei Oulun kaltaisessa kaupungissa ole riittävästi kapasiteettia paikalliselle raideliikenteelle. Sen sijaan hän uskoo, että lähiliikenne Muhokselle, Utajärvelle tai muihin radanvarsikuntiin voisi olla kannattavaa varsinkin työmatkaliikenteenä.

Kaiken kaikkiaan Oulussa ollaan tosi vaatimattomia. Autolla etelästä pohjoiseen matkaava hurauttaa helposti Oulun ohi huomaamatta tervakaupungissa edes käyneensä. Sirviö kummeksuukin sitä, että tultiinpa Ouluun miltä ilmansuunnalta tahansa, ei missään toivoteta tervetulleeksi kaupunkiin. Ei ole kylttejä, joissa lukisi, vaikka “ Tervetuloa Ouluun, juokko nää piimää, pelekääkkö nää poliisia?”

ANNA-RIITTA KAINULAINEN

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %