|
|
KunnallisetKemin keskustahanke alkaa lumien sulattua16.3.2010 12:01 ![]() Kemin ydinkeskustan kehittäminen käynnistyy tänä keväänä Täikön aukiolta, josta rakennetaan uusi puistomainen torialue. Jo usean vuoden Kemin kaupungin investointisuunnitelmissa ollut kaupungin keskusta-alueiden toimintaympäristön parantamishanke alkaa vihdoin toteutua toden teolla. Tässä kuussa hanketta on esitelty mm. alueen yrittäjille, kauppiaille ja kiinteistönomistajille.
Kemin kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Grönvall kertoi, että rakennustyöt on suunniteltu ja aikataulutettu niin, että yrityksille ei tule häiriöitä ja asiakkailla on pääsy kauppaliikkeisiin koko rakentamisen ajan. Itse asiassa keskustan kehittämishanke käynnistyi jo viime lokakuussa, kun Täikön alueen viemäriverkostoa uusittiin. Lapin TE-keskus oli myöntänyt hankkeelle 956 250 euron avustuksen. Rahoitus perustui valtion elvytyspakettiin ja EU-rahoitusten aikaistamisiin. Varsinaiset keskustan kehittämistyöt toteutetaan siis vuosina 2010 ja 2011. Niillä toteutetaan osa vuonna 2005 laadittua toimintaympäristön yleissuunnitelmaa, jonka laatijoina ovat kaupungin organisaation lisäksi olleet keskusta-alueen yrittäjät ja kiinteistönomistajat. Ensimmäinen toteuttamiskohde on Täikön torin rakentaminen osin Valtakadun ja osin nykyisen pysäköintialueen kohdalle. Tori pinnoitetaan asfaltilla ja betonikivillä. Toria rajaavat lehmukset ja sinne sijoitetaan kävelyalueille suunnitellut valaisimet ja katukalusteet. Koko hankkeen keskeisenä tavoitteena on kiinteyttää Sauvosaaren keskusta-aluetta ja lisätä sen kaupallista kiinnostavuutta ja vetovoimaisuutta. Vanha keskusta muuttuu Valtakadun tietyltä osalta autottomaksi kaupungin ensimmäinen kävelykatu avaamalla. Täikön aukiosta rakennetaan uusi viihtyisi torialue. Kehittämisen painopistealueita ovat Keskuspuistokadun ja Valtakadun nykyiset liikekorttelit, Täikön aukion seutu, sekä Asemakadun ja rautatien välinen alue. Nykyisiä kortteleita kehitetään mm. sisäisin kauppakäytävin. Elinvoimaisuus säilyyKemin ydinkeskustan kaupalliset toiminnot ovat nykyisin keskittyneet Täikön aukion lähiympäristöön, sekä Kauppakadulle ja Keskuspuistokadulle. Karjalahden Corona-aluetta on kehitetty tilaa vievän ja raskaan tavaran kauppa-alueeksi. Siellä on myös päivittäistavarakaupan suuryksikkö. Karjalahden merkitys tulee kasvamaan kun parhaillaan käynnistä oleva Kemin kohdan moottoritie on valmis ja kiinteyttää kaupunkirakennetta uusilla helposti liikennöitävillä yhteyksillään. Alueesta toivotaankin keskusliikkeitä kiinnostavaa kaupallista keskusta, jonne sijoittuu uusia marketteja ja tavarataloja. Tässä tilanteessa Kemin keskusta-alueen vetovoimaisuuden ja elinvoimaisuuden kasvattaminen tulee tärkeäksi. Myös kaupallisten palveluiden kehittämistä on lisättävä ydinkeskustassa, jotta automarketit eivät vetäisi asiakasvirtoja pois ja näivettäisi erikoisliikkeiden toimintaa. Ydinkeskustan maankäytön kehittäminen noudattelee paljolti kaupallista kehittämistä. Painopisteenä on kaupallisen vetovoiman lisääminen ja ylläpitäminen. Muuta keskustan kaipaamaa maankäyttöä on yleissuunnitelmassa esitetty musiikkitalon rakentaminen kulttuurikeskuksen läheisyyteen. Siihen ei Kemin talous kuitenkaan ole tällä hetkellä antanut mahdollisuutta, vaan vuosikymmeniä odotettu hanke tulee edelleen siirtymään hamaan tulevaisuuteen.
RAIMO LAITILA |
|
||||