Staart

 

Uusi Aika

Arkielämä


Nykyvauva käy teatterissa ja osallistuu työpajoihin

2.3.2010 12:00

Kuva: Nykyvauva käy teatterissa ja osallistuu työpajoihin

Aaro, 6 kuukautta, nautti Laulu etanoista -esityksestä turvallisesti äidin sylissä.

Vauvateatteria, vauvojen värikylpyjä, vauvojen työpajoja… tänä päivänä vauvaperheille on tarjolla kulttuuririentoja ihan eri tavalla kuin vaikkapa 15 vuotta sitten. Vauvoja syntyy ennätysmäärä, ja vanhemmat tahtovat tarjota jälkikasvulleen kulttuurielämyksiä pienestä pitäen. Esimerkiksi vauvateatterin suosio on huimaa:

- Lasten ja nuorten teatteripäivillä kaikki vauvateatteriesitykset olivat loppuunmyytyjä, kertoo teatteripäivien tuottaja Sari Tanner.

Oulussa teatteripäivien kahta eri produktiota kävi katsomassa yhteensä 220 vauvaa vanhempineen. Tanner kertoo, että esityksistä on saatu hyvää palautetta ja lippujen suuri kysyntä osoittaa, että vauvateatterille on tilausta myös jatkossa.

- Vauvateatteri on interaktiivista ja leppoisaa. Vauva ja vanhemmat otetaan mukaan esitykseen, kun tavallisesti yleisö vain istuu katsomossa, Tanner kuvailee.

Hänen mukaansa vauvateatteriesitys voi maksimissaan kestää puoli tuntia. Esimerkiksi Lasten ja nuorten teatteripäivillä nähdyn, ranskalaisen runoilija Jacques Prévertin runoon perustuva Laulu etanoista -esitys kestää puoli tuntia. Esityksien jälkeen pidettiin puolen tunnin mittaisia työpajoja, joihin mahtui noin 12 vauva-vanhempi-paria kerrallaan.

Toinen Lasten ja nuorten teatteripäivien vauvoille suunnattu esitys oli Kokkolan kaupunginteatterin Puhu tuuli purteheni.

Yleisö saa itkeä ja tuhista

Laulu etanoista -esityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja, teatterijohtaja Arja Pettersson teatteri Hurjaruuthista näkee, että vauvateatterissa on kyse muustakin kuin vanhempien rakkaudesta teatteriin.

- On aika vähän sellaisia tapahtumia tai paikkoja, jonne vauvan kanssa voi mennä. Ajatellaan, että kun vauva itkee ja tuhisee, se häiritsee muita. Vauvateatterissa sillä ei ole väliä.

Petterssonin mukaan vauvateatterin tavoitteena ei ole se, että vauva saadaan napittamaan esitystä intensiivisesti koko puolituntisen ajan.

- Se on pikemminkin olotila, jossa isä ja äiti saavat olla yhdessä vauvan kanssa. Ollaan yhdessä tilassa ja asiat tapahtuvat rauhallisesti.

Petterssonin mukaan vauvateatteria on tehty Suomessa kymmenisen vuotta.

Vauvateatterissa on otettava huomioon, että esimerkiksi lavasteiden sekä muiden materiaalien tulee olla vaarattomia ja esityksen temmon on oltava rauhallinen.

Vauvateatteri on vauvan ja vanhemman yhteinen kokemus ja molempien viihtyvyys on otettava huomioon. Tarinassa voi olla useampi taso.

Laulu etanoista perustuu maailmankuuluun runoon. Se kertoo kahdesta etanasta, jotka ovat menossa syyslehden hautajaisiin. Vuodenajat vaihtuvat, välillä matkustetaan bussilla Pariisiin ja juodaan vähän oluttakin.

Petterssonin mukaan Laulu etanoista on sen ensi-illasta eli maaliskuusta 2006 lähtien ollut tasaisen suosittu. Esityksiä on ollut yli 50 ja Laulua etanoista on esitetty myös ulkomailla, muun muassa Pariisissa.

- Siellä on pitkät perinteet lapsille suunnatusta teatterista, Pettersson kertoo.

Hän uskoo, että vauvateatteri on tullut jäädäkseen myös Suomeen.

Läheisyys auttaa keskittymään

Vauvateatteri on yleensä suunnattu kolmesta kuukaudesta vuoden ikäisille vauvoille. Esitys sisältää vauvojen aisteille sopivaa materiaalia: lallattelua, loruja ja leikkejä. Olennaisena osana tapahtumaan liittyy vanhemman reagointi, ääni ja kosketus, Suomen Teatterit ry:n internetsivuilla kerrotaan.

Visuaalisuudessa on otettu huomioon vauvojen rajallinen käsityskyky. Lavastuksen muodot ovat suuria, selkeitä ja värikkäitä.

- Vauvan hermosto on vielä kehittymätön, ja hänellä saattaa kestää puoli minuuttia reagoida erilaisiin ärsykkeisiin. Silloin ei lavallekaan voi laittaa miljoonaa eri elementtiä ja väriä, sanoo vuonna 2003 vauvateatterista innostunut näyttelijä Virpi Rautsiala.

Vauvateatterin näyttelijältä vaaditaan läsnäoloa, musikaalisuutta, tilannetajua ja rauhallisuutta. Suuren vastuun vauvan katsomiskokemuksesta kantavat kuitenkin omat vanhemmat. Jos vanhempi jännittää tai tuntee olonsa epämukavaksi, se siirtyy suoraan sylissä olevaan lapseen.

- Tutun ihmisen läheisyys, lempeä keinuttelu ja korvaan hyräileminen antavat vauvalle turvallisuuden tunteen, joka puolestaan edesauttaa lapsen keskittymistä.

 

VEERA VISURI

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Aiotko käydä Oulunpäivillä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia?

Kyllä: 53 %

Ei: 47 %