|
|
PakinaJäästä ja lumesta harmia kyllikseen25.2.2010 12:00
Junaliikenteen sekoilut ovat harmillinen juttu, sillä näinä aikoina kun ihmisiä muuttaa entistä enemmän rautateiden tuntumaan ja kun joukkoliikennettä pitäisi suosia ja kun monta muuta hyvää syytä puoltaisi raideliikenteen kaikenpuolista suosimista, niin junakyydin maine kärsii. Ongelmien syyksi on mainittu hankalat sääolosuhteet. Kelvatkoon selitykseksi, vaikkei se lohdutakaan sitä, joka sattuu hankalaan aikaan matkalla olemaan. Lohduttavaa on se, että yhtä hankalia säitä on ollut viimeksi 40 vuotta sitten. Nyt kun meillä haaveillaan uusista rautatielinjauksista ja pohjoisen ratojen sähköistämisistä ja jopa rautatiestä Jäämerelle, pitäisi tekniikan vain olla siinä mallissa, etteivät pikkunietokset pysäytä junia keskellä erämaita tai estä lähtemistä kokonaan. Kiusallisinta tämänkertaisissa junaliikenteen ongelmissa on se, että sattuivat pahaan aikaan eli juuri kun etelän hiihtolomat alkoivat. Ei ole ollut helppoa työmatkojaan junalla kulkevillakaan. Monet ovat joutuneet ylimäärisiin järjestelyihin. Jos liikenne ei suju, hypätään ennen pitkää kumipyörille. Silloin kun voi päättää aikatauluistaan itse. Ihmisillä pakkaa olemaan pitkä muisti kun hankalista asioista on kyse. Raiteet tarvitsevat matkustajia ja kuljetuksia, jotta junaliikenne kannattaa ja sitä voidaan kehittää ja uudistaa. Monet isot investoinnit myös pohjoisessa odottavat toteutumistaan. Kaikesta huolimatta meitäkin on paljon, jotka pitävät junalla matkustamista mukavana, turvallisena ja kaikin puolin kelpona tapana matkustaa. Mikä sen mukavampaa kuin hypätä illalla junaan, nukkua yö makuuvaunussa ja olla perillä heti aamusta.
ANNA-RIITTA KAINULAINEN |
|
||||