|
|
Työmarkkinauutiset
Kuljetusalan lakon kohtalo selviää tänään
Työnantaja lietsoo hajaannusta satamaneuvotteluihin
18.2.2010 12:02
 AKT:n aloista kuljetusala ja satamat ovat lakkouhan alla. Jari Haaraniemi on AKT:n Oulun aluetoimitsija.
Autoliikennealoja uhkaavan lakon kohtalo ratkeaa tänään. Osapuolet kokoontuvat neuvotteluihin kello 13, ja päivän aikana selviää, alkaako lakko sunnuntaiaamuna kello 6 vai siirtääkö työ- ja elinkeinoministeriö sen kahden viikon päähän kuten satamalakolle kävi.
- En pitäisi ihmeenä, jos tätäkin siirretään, arvelee AKT:n aluetoimitsija Jari Haaraniemi.
Haaraniemen mukaan AKT:n kenttä on rauhallisin mielin, vaikka taas kerran on jouduttu työmarkkinakierroksen myrskynsilmään.
- Emme me lakkoon halua, mutta emme voi suvaita heikennyksiäkään. Lakko ei ole itsetarkoitus.
AKT:n kannalta kuljetusalalla on keskeistä puuttua työssäjaksamiskysymyksiin ja hallitsemattomiin alihankintakuljetuksiin. Palkoista sovitaan vasta loppuvaiheessa.
Teksti edellä mennäänHaaraniemen mukaan neuvottelut ovat tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että on turha ruveta arvioimaan mahdollisia tuloksia.
- Meillä yleensäkin mennään teksti edellä ja katsotaan ensin sen kustannusvaikutukset ja vasta sitten palkankorotukset. 0,5 prosenttia ei tule riittämään, koska sehän merkitsisi käytännössä palkkojen alentamista, Haaraniemi sanoo.
- Kenttä pitää, sen verran pitkään tässä on näissä kuvioissa oltu jo mukana, Haaraniemi lisää.
Jos satamien ja kuljetusalan lakot pääsevät alkuun, pysähtyy käytännössä koko Suomi.
- Tietysti elintärkeät kuten lääkekuljetukset ja tällaiset jäävät työtaistelutoimien ulkopuolelle. Emme halua vaarantaa kenenkään terveyttä, mutta aikaa myöten mahdollinen lakko rupeaisi Oulun seudullakin vaikuttamaan tuoretavarasta lähtien melkein kaikkeen, esimerkiksi polttoaineiden saantiin, Haaraniemi selvittää.
EK hyökkää yleisön kauttaElinkeinoelämän Keskusliitto on valinnut AKT:ta vastaan taktiikan, jolla se pyrkii kääntämään yleisen mielipiteen AKT:tä ja etenkin ahtaajia vastaan. Haaraniemen mukaan porvarillinen media on tätä pyrkimystä säestänyt ja yrittänyt parhaansa mukaan syyllistää palkansaajia.
EK:n asiantuntija Jari Haapasalmi löi tiistaina pöytään laskelmat, joiden mukaan vakinaisten ahtaajien laskennallinen kokonaisansio olisi ollut vuonna 2008 lähes 48 000 euroa ja koko ahtaajakunnan 47 000 euroa vuodessa. Ilman ylitöitä vuosiansiot olisivat olleet 43 300 euroa.
Laskin meni solmuunOulun Sataman ahtaajien pääluottamusmies Pauli Keränen yritti laskeskella Oulun sataman ahtaajien vuosiansioita, mutta laskin meni solmuun eikä suostunut tuottamaan Haapasalmen laskemia lukemia.
- Luvut ovat kyllä komeita, mutta ei niihin pääse kuin tekemällä aivan hirveästi ylitöitä. Tällaisilla laskelmilla yritetään vain lietsoa hajaannusta neuvotteluissa ja saada suuressa yleisössä aikaan vihamielisyyttä ahtaajia kohtaan, Keränen tulkitsi EK:n manööverin.
Myös Keränen toivoo, että sopu löytyisi eikä lakkoon tarvitsisi mennä.
- Meillä on nyt hyvä työtilanne, eli töitä riittäisi vaikka ylitöiksi asti. Mutta jos lakkoon joudutaan, niin kaikki ovat ilman muuta mukana, Keränen sanoo.
AUVO VETELÄINEN
|
|
Viikon kysymys!
Aiotko käydä Oulunpäivillä?
|
|
|
|
Edellinen kysymys
Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia? Kyllä: 53 %
Ei: 47 %
|
|
|
|