|
|
Työmarkkinauutiset
Paperiliiton Jouko Ahonen:
Metsäteollisuuden tuotekehitys vielä jälkijunassa
2.2.2010 12:02
 Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen sanoo, että metsäteollisuus teki virheen laiminlyödessään mittavan tuotekehityksen 1990-luvulla.
Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen näkee Suomen metsäteollisuuden unohtaneen tutkimuksen ja tuotekehityksen, kun 1990-luvulla näytti, että nykyisillä tuotteillakin pärjätään ihan hyvin. - Ilman jälkiviisautta voi sanoa, että silloin tehtiin se laiminlyönti, jonka vuoksi Suomen metsäteollisuus jäi jälkijunaan. 2000-luvulla on onneksi herätty huomaamaan tilanne ja nyt on käynnissä hyvällä työotteella kehittämistyö, jossa on mukana myös Metsäklusteri Oy, Ahonen sanoo. Ahonen muistuttaa, että muuallakin maailmassa kova kehitystyö on käynnissä ja joissakin maissa sitä tehdään myös valtion tuella. Asenteet ovat muuttuneet myös Suomessa ja kehittäminen nähdään nyt koko kansantalouden mittakaavassa entistä tärkeämpänä. - Valtioneuvostokin heräsi ja asetti asiaa pohtimaan ns. Esko Ahon komitean. Silloin laadittu metsäalan ohjelma on nyt toteutusvaiheessaan ja sitä vetää ja koordinoi Juha Ojala, puheenjohtaja Ahonen kertoo.
- Siellä on jo tehty ihan mittavaa työtä ja mm. poistettu alalta sellaisia rasitteita, joista on kilpailutilanteessa haittaa. Esillä on myös sähköveron alentaminen. Takana on ajatus, että sähköenergiaa pitää saada lisää ja ydinvoimaa pitää rakentaa. Kehitys vie vuosia Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen sanoo, että edellisellä vuosikymmenellä tehdyt ”synnit” jotka aiheuttivat metsäteollisuutemme jälkeen jäämisen kehityksen kelkasta, johtavat nyt siihen, että joudumme odottelemaan uutta tuotantoa vuosikausia. - Uusien tuotteiden tekeminen kaupallisesti kelvollisiksi on pitkä prosessi. Nopeasti ei tuloksia voida saada Suomella on odotusarvoa mm. biopolttoaineissa, josta voidaan saada tuloksia nopeammallakin aikataululla. - Se nostaisi myös metsäalan ympäristöarvostusta. - Meillä on metsäteollisuudessa myös kehitetty tuotteita, joilla voidaan korvata öljypohjaisia muovituotteita esimerkiksi pakkauksissa. Lisäksi kehitetään puutuotealalle jatkojalostusta, Ahonen kertoo. Ahonen arvioi, että metsäteollisuuden kiinnostukseen uusien tuotteiden kehittämiseen on vaikuttanut myös alan keskittyminen suuriksi konserneiksi. Kun ennen kehitettiin tuotteita ja tehtiin tutkimusta myös paikallisesti, niin nyt on tilanne ollut toinen. - Kyllä firmatkin ovat nyt heränneet tutkimustoimintaan panostamiseen. Lisäksi yliopistoilla on tässä tärkeä asema. Mikäli korkeakoulut todella haluavat vaikuttaa omilla alueillaan, niin ne osallistuvat aktiivisesti oman talousalueensa teollisuuden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Näin tapahtuu mm. Lappeenrannassa tätä nykyä, Jouko Ahonen toteaa. RAIMO LAITILA
|
|
Viikon kysymys!
Aiotko käydä Oulunpäivillä?
|
|
|
|
Edellinen kysymys
Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia? Kyllä: 53 %
Ei: 47 %
|
|
|
|