Valtakunnalliset
Ympäristöinsinööri Jaana Vaara ja ympäristöjohtaja Juha Ylimaunu esittelevät häkäkaasusäiliötä, johon investoitiin noin 7 miljoonaa euroa.
Pienin hiilijalanjälki jo nyt
Outokumpu asettaa kovat päästötavoitteet
2.2.2010 12:03
Ruostumattoman teräksen tuotantoa EU:ssa selvittäneen tuoreen tutkimuksen mukaan Outokummun ruostumattomilla terästuotteilla on pienin hiilijalanjälki, joka on keskimäärin 10-20 prosenttia pienempi kuin EU:n keskiarvo. Konsernin ympäristöjohtaja Juha Ylimaunu kertoo, että hyvä tulos on saavutettu parantamalla tuotantoprosesseja, optimoimalla kierrätysteräksen käyttöä sekä suosimalla sähkön hankinnassa vähähiilisiä energianlähteitä. - Edistääkseen kestävää kehitystä yhtiön toiminnassa, Outokumpu julkistaa tänään uuden energia- ja ilmasto-ohjelman, Ylimaunu esittelee. Viimeisten 10 vuoden aikana Outokumpu on onnistunut vähentämään tuotettua terästonnia kohti laskettuja suoria hiilidioksidipäästöjä 25 prosentilla. Ylimaunun mukaan tavoitteena on vielä 20 prosentin vähennys vuoteen 2020 mennessä. Tavoiteltu vuosittainen hiilidioksidipäästövähennys on noin 370 000 tonnia, mikä johtaisi ohjelmakaudella 2,2 miljoonan tonnin päästövähennykseen. Luvut on laskettu tämän hetkisen kapasiteetin ja tuotteiden mukaan.
Ylimaunun mukaan päästöprofiili sisältää tuotannosta aiheutuvat suorat päästöt, sähkön hankinnasta aiheutuvat epäsuorat päästöt, sekä tuotteiden kuljetuksista ja liikematkustamisesta aiheutuvat päästöt. 20 miljoonaa investointeja Jo saavutetut 25 prosentin hiilidioksidipäästövähennyksen Outokumpu on Tornion tehtailla saavuttanut investoimalla noin 20 miljoonaa euroa. Uuteen ohjelmaan sisältyvät ensisijaiset toimenpiteet ovat energiatehokkuuden edelleen kehittäminen, päästövapaan sähkön hankinnan lisääminen, sekä pyrkimys mahdollisimman tehokkaaseen ja optimaaliseen tuotantotasoon. Ympäristönäkökulma on olennainen osa myös logistiikan ja kuljetusten suunnittelua. Jos Torniossa toteutetaan ferrokromisulaton laajennusinvestointi, se ympäristöjohtaja Juha Ylimaunun mukaan vain lisäisi tonnia kohti laskettua hiilijalanjäljen pienenemistä. Energia-intensiivisellä alalla konserni pyrkii Ylimaunun mukaan päästöttömämpään sähköenergiaan, joka tehdään pääosin vesivoimalla ja ydinvoimalla. Kierrätysteräksen osuus konsernin tuotteissa on jo paljon korkeampi kuin maailmalla keskimäärin ja ferrokromituotantoa Ylimaunu pitää energiatehokkuudessa johtavana maailmassa. Sekin lisää hiilidioksidipäästöjen hillitsemistä. - Meillä ferrokromia ei tarvitse välillä jäähdyttää ja sitten uudelleen sulattaa, kuten kilpailijoilla. Meillä ferrokromi siirretään sulana suoraan terässulatolla käytettäväksi. Samoin häkäkaasun hyödyntäminen korvaa öljyn ja nestekaasun käyttöä, Ylimaunu toteaa. RAIMO LAITILA
|