Staart

 

Uusi Aika

Arkielämä


Kemijoen kalaporrashanke vihdoinkin käynnistymässä

26.1.2010 12:01

Kuva: Kemijoen kalaporrashanke vihdoinkin käynnistymässä

Ylitarkastaja Jarmo Huhtala Lapin ELY-keskuksesta on vetämässä Kemijoen kalaporrashankkeen toteuttamista.

Pitkään valmisteltu hanke kalaportaiden rakentamiseksi Kemijoen vesivoimalaitoksiin on vihdoinkin käynnistymässä. Kemi- ja Ounasjokivarsien kunnat Kemistä Enontekiölle ovat kunnallisvaltuustoissaan hyväksyneet hankkeen ja kuntien rahoitusosuudet.

- Kun on nimet papereissa, niin tehdään rajoituspäätös ja aletaan valmistella Isohaaran uuden kalaportaan rakentajaurakoitsijan valintaa, kertoo ylitarkastaja Jarmo Huhtala Lapin ympäristökeskuksesta, joka vuoden alusta on ollut osa ELY-keskusta.

Huhtalalla on hankkeen vetovastuu ja hän on kierrellyt alueen kunnissa allekirjoituksia keräämässä. Tavoitteena on, että Isohaaran kalaportaan rakentaminen käynnistyisi ensi kesän alussa. Samalla käynnistetään toimet Ounasjokeen tehtävistä mittavista lohen ylisiirroista.

- On tarkoitus siirtää tänä vuonna 1000 kappaletta kutukypsiä lohia Ounasjoen vesistöön. Kalat tullaan ostamaan Perämeren kalastajilta, Jarmo Huhtala kertoo.

Tutkimuksia ylisiirrettyjen lohien käyttäytymisestä Ounasjoessa jatketaan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL tutki ns. radiolohien liikkeitä jo viime kesän aikana. Tutkimusten mukaan kaikilla siirretyillä lohilla on tarve liikkua ylävirran suuntaan kutupaikkoja etsimää,. vaikka ne eivät olleet Ounasjoen veteen leimautuneita.

Jarmo Huhtala pitää tutkimustuloksia hankkeen kannalta erittäin lupaavina.

Isohaaran toisen kalatien rakentamisen ja ylisiirtojen kustannukset ovat yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

Yhteen hiileen puhaltaen

- Tärkeintä tässä vaiheessa on juuri se, että kunnat sitoutuvat hankkeeseen ja sen toteuttamisesta vallitsee mahdollisimman suuri yksimielisyys, Jarmo Huhtala sanoo.

Kalaporrashanke jatkuu siten, että viranomaiset alkavat valmistella neljän kalaportaan rakentamista Kemijoelle rakennettuihin vesivoimalaitoksiin. Helmi- ja maaliskuun aikana kerätään osanottajatahojen mielipiteet. Viranomaisvalmistelua johtavat Lapin ELY ja Lapin liitto.

- Neljän kalaportaan rakentamisesta tehdään sitten esitys ja siihen liittyvät lohen ylisiirrot Ounasjoen vesistöön, Huhtala kertoo.. Lausunnot pyydetään mm. jokialueen kalastuskunnilta, osakaskunnilta ja myös voimayhtiöiltä.

Jarmo Huhtalan mukaan EU-rahoitus hankkeelle näyttää nyt todennäköiseltä. Tarkoitus on jatkoa varten perustaa erillinen ylikunnallinen ylläpito-organisaatio. Tarkoitus on että kalaportaiden ylläpito rasittaisi kuntien kukkaroa mahdollisimman vähän. Ylläpito hoidettaisiin ostopalveluna.

Tutkittava on myös se, kuinka suuria kutupaikka-alueita Ounasjoelta ollaan ottamassa käyttöön. Esimerkiksi luonnontilaisella Simojoella kutupaikka-alueita on noin 200 hehtaaria.

Jarmo Huhtalan arvion mukaan noin 2000 hehtaaria voisi olla luku, jolla saadaan luontainen lisääntyminen aikaan.

Ounasjoen alueella on veden laatu Huhtalan mukaan hyvällä tasolla. Kalaporrashanke ja tavoite saada Kemijoen vesistöön lohen luonnonkierto, ovat toteutukseltaan hyvin vaativia hanke. Huhtalan arvion mukaan sen hoitaminen vie aikaa vuosia.

- Ei se helppo ole, vaan vaatii suuren määrä työtä ja sitoutumista. Uusi startti on tehtävä kestävän kehityksen periaatteella. Mutta tässä on selkeitä merkkejä siitä, että hankkeessa voidaan onnistua. Se toisi jokivarsille aivan uusia mahdollisuuksia.

 

RAIMO LAITILA

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Aiotko käydä Oulunpäivillä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia?

Kyllä: 53 %

Ei: 47 %