|
|
ValtakunnallisetJutta Urpilainen helmikuun alussa Kuusamoon19.1.2010 12:01 ![]() Jutta Urpilainen saapuu Kuusamoon 5. helmikuuta. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen voidaan bongata helmikuun alussa Rukan maisemista, jonne hän saapuu viettämään viikonloppua.
Perjantaina 5. helmikuuta Kuusamon lentokentälle laskeutuva Urpilainen osallistuu vierailunsa aikana muun muassa Koillismaasäätiön järjestämään iltatapahtumaan. Koillismaasäätiön toiminnanjohtaja Aimo Hekkala kertoo, että Urpilainen saapuu Kuusamoon perjantaina kello 13.30 ja majoittuu sen jälkeen Rukan maisemiin. Iltapäivällä Urpilaisella on ohjelmassa kaupungin johdon tapaaminen Rukalla ja illalla on tiedossa Koillismaan aluetapaaminen. Iltatapahtuma alkaa kello 18 Hotelli Kuusamon Kuusamo-salissa, jonne mahtuu noin sata henkeä. - Kuusamon työväenyhdistys tarjoaa suolapalaa ja lisäksi tilaisuudessa kuullaan lauluryhmä Köörin esityksiä, Hekkala kertoo. Kyseessä on avoin, Koillismaan alueellinen tapahtuma, jonne toivotaan väkeä myös Pudasjärveltä ja Taivalkoskelta. - Harvoin käy niin onnellisesti, että puolueen puheenjohtaja saapuu Kuusamoon. Siksi toivotaan, että paikalle saapuisi mahdollisimman monta kuulijaa, toteaa kaupunginhallituksen jäsen Leena Mustonen (sd.). Tilaisuudessa kaupungin edustaja alustaa aiheesta Koillismaa nousuun lamasta. Sen jälkeen on vuorossa vapaata keskustelua ja ohjelmaa. - Lauantaina ja sunnuntaina puolueen puheenjohtajan on tarkoitus levätä ja nauttia Koillismaan luonnosta, Mustonen sanoo. Ehdokkaita haetaan koko Koillismaan alueeltaLeena Mustonen kertoo, ettei Kuusamosta ole toistaiseksi tiedossa kansanedustajaehdokkaita. Hänen mukaansa ehdokkaita haravoidaan koko Koillismaan alueelta. - Jospa sellainen löytyisi tällä kertaa vaikkapa Taivalkoskelta, Mustonen sanoo. Puoluekokousedustajaehdokkaaksi valittu Mustonen kertoo, että ei itse aio asettua ehdokkaaksi. Hän on ollut eduskuntavaaliehdokkaana aiemmin kaksi kertaa, mutta aikoo jatkossa keskittyä kunnallispolitiikkaan. VEERA VISURI |
|
||||