Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


SDP:lle kanta on periaatteellinen, ei henkilöön liittyvä

Presidentillä tulee olla ulkopoliittista valtaa

14.1.2010 12:00

Kuva: Presidentillä tulee olla ulkopoliittista valtaa

Jutta Urpilainen sanoo, ettei SDP suostu tinkimään presidentin ulkopoliittisesta vallasta. Kuva: Kari Hulkko

SDP torjuu kaikki pyrkimykset leikata presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo, että vaikka puolue on valmis liikkumaan presidentin nimitysvaltaa koskevissa kysymyksissä parlamentarismin suuntaan, ulkopoliittista valtaa ei pidä presidentiltä karsia.

- Tämä on meille periaatteellinen kanta, josta emme tingi. Haluamme, että Suomessa presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Emme halua presidenttiä, joka on vain maatalousnäyttelyiden avajaisnauhan leikkaaja.

Urpilainen pitää mahdollisena, että perustuslain uudistusta hahmotteleva Taxellin komitea pääsisi lopulta yksimielisyyteen esityksestä. Hän on pannut myönteisesti merkille keskustaväen parista tulleet kannanotot presidentin ulkopoliittisen aseman säilyttämisen puolesta.

Urpilainen muistuttaa, että perustuslain uudistukset eivät tule koskemaan Tarja Halosta, vaan vasta hänen seuraajiaan.

- SDP:n kanta ei pohjaudu henkilöön, vaan periaatteeseen, että henkilöstä riippumatta haluamme presidentin, jolla on ulkopoliittista valtaa, hän sanoo.

Pääministeri vaihtoon

Keskustajohtaja, pääministeri Matti Vanhanen jättää paikkansa puolueessa. Urpilaisen mielestä valittavan uuden puheenjohtajan olisi otettava myös pääministerin pesti.

- Se olisi luontevaa, koska meille on muotoutunut käytäntö, jonka mukaan suurimman puolueen puheenjohtaja on myös pääministeri. Tämä kenties myös vähentäisi keskustan mahdollisuuksia pelata politiikkaa kaksin kortein.

Uuden keskustajohtajan poliittista linjaa Urpilainen odottaa kiinnostuneena.

- Jatkaako hän nykyistä hyvin oikeistolaista politiikkaa vai siirtyykö keskusta-oikeiston suuntaan. Nyt on vaikea löytää ideologisia eroja keskustan ja kokoomuksen väliltä.

- Pahoin pelkään, ettei vaihdos juurikaan vaikututa hallitukseen, joka jatkaa oikeistolaisella linjallaan.

Hassattu perintö

Vanhasen hallitus sai edeltäjältään loistavan perinnön. Talous oli vahvassa vedossa, julkinen talous ylijäämäinen, työllisyys kasvussa, Urpilainen luettelee.

- Nykyinen hallitus jättää seuraajalleen korkean työttömyyden, heikon talouden ja kasvavan eriarvoisuuden.

Vaikka ottaisi huomioon talouskriisinkin, ei hallitus saa puhtaita papereita talouspolitiikastaan.

- Se on pohjannut veronkevennyksiin, joita on tehty lähes neljän miljardin edestä. Niiden hyöty on kohdistunut paljolti suurituloisille, mikä on osaltaan kasvattanut eriarvoisuutta.

Parin viime vuoden aikana Suomeen on Urpilaisen mukaan tullut 100 000 uutta köyhää eli alle 1 100 euroa kuukaudessa ansaitsevaa ihmistä.

Hallitus on kaudellaan tehnyt "historiallisia" uudistuksia, joita on Urpilaisen mielestä leimannut kova kiire ja uudistaminen uudistamisen vuoksi, kuten aluehallintouudistus.

- Kiire on ajanut näissä laadun edelle. Lasku lankeaa maksettavaksi seuraavalla vaalikaudella.

Oikeudenmukaisuutta kohti

Seuraavat eduskuntavaalit käydään runsaan vuoden kuluttua. Työllisyys nousee niissä keskeiseksi teemaksi, Urpilainen ennakoi.

- Vain työnteolla yksilö kuten yhteiskuntakin pärjää.

Toinen teema lähtee eriarvoisuuden kasvun katkaisemisesta, missä verotuksella ja tulonjaolla on keskeinen asema. Veroja joudutaan keräämään jatkossa nykyistä enemmän hyvinvointiyhteiskunnan pitämiseksi kunnossa.

- SDP katsoo verotusta oikeudenmukaisuuden ja maksukyvyn näkökulmasta. Suurin epäkohta on kuilu ansiotulojen ja pääomatulojen verotuksen välillä.

Sen ratkaisuksi Urpilainen esittää pääomatulojen muuttamista progressiiviseksi, mikä lisäisi valtion verotuloja noin 500 miljoonalla eurolla.


UP/JOUKO HOVI

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Aiotko käydä Oulunpäivillä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia?

Kyllä: 53 %

Ei: 47 %