|
|
ValtakunnallisetPAM:n Ann Selin uskoo pirteään joulukauppaan5.11.2009 12:00 ![]() Ann Selin uskoo, että joulukauppa tulee vetämään lamasta huolimatta. Joulukaupan sanotaan ratkaisevan kaupan vuoden myyntituloksen. Viime jouluna talouskriisi säikytti kuluttajat eikä myynti Kaupan alan työttömyys on lisääntynyt ja onneton joulumyynti saattaisi kasvattaa sitä edelleen. – Itse asiassa vähittäiskaupassa näin ei ole käynyt, nyt on jopa pikkuisen plussaa. Kaupan lukuja vie alaspäin pääasiassa tekninen tukkukauppa, Palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtaja Ann Selin sanoo. Hän uskoo myös, että joulu piristää kauppaa. – Viime joulu oli kaupalle hankalin moneen vuoteen. Nyt osa ennakoi, että viime vuoteen verrattuna olisi tulossa kasvua. Stockmann tuntuu ajattelevan, että he pääsisivät samoihin lukuihin kuin viime vuonna ja S-ryhmässä odotetaan pientä kasvua. Suurimman osan ostovoima kunnossa Talouskriisi on kuitenkin edelleen päällä ja TNS Gallupin tutkimuksen mukaan rahojen riittävyys huolestuttaa jouluun valmistautuvia suomalaisia. – Se pitää varmasti paikkansa, mutta toisaalta luottamusindikaattorit ovat lähteneet sillä lailla nousuun, että kuluttajat uskovat omaan taloutensa. Selin muistuttaa, että enemmistöllä ihmisistä ostovoimassa ei ole tapahtunut mitään kielteistä. Hänen mukaansa myynnin volyymissa tuskin tulee tälle vuodelle viime vuoteen verrattuna miinusta. – Joulu on suomalaisille erityinen juhla eikä se ole ensimmäinen kohta, missä säästetään. Joululahjat ja ruoka tullaan jouluksi hommaamaan ihan varmasti. Kestokulutushyödykkeiden hankkimista harkitaan ehkä pitempään. Kaupan liitto lupaa parempaa työllisyyttä PAM:laisten työttömyys on lisääntynyt vuoden takaisesta 11 prosentilla. Kaupan liiton varapuheenjohtaja Arto Hiltunen arvioi keskiviikkona alan työ- ja tulevaisuusseminaarissa, että taantuma leikkaa työpaikkojen määrää tilapäisesti. – Jatkossa kaupan työllistämisnäkymät ovat vahvat, vaikka tuottavuuden kasvu haetaankin tehostuvasta logistiikasta, automaattisesta rahastuksesta ja verkkokaupasta, Hiltunen totesi. – Työpaikkojen määrän arvioidaan lisääntyvän 10-15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. – Uskon, koska kauppa kehittää koko ajan uusia palveluita. Palvelusektori yhteiskunnassa kasvaa muutenkin. UP/MIKA PELTONEN |
|
||||