|
|
ValtakunnallisetHiihtokeskusten lakonuhka vaarantaa Levin maailmancupin29.10.2009 12:01 ![]() Levillä pelätään maailmancupin kisojen puolesta. Rinteitä pitäisi päästä jo kunnostamaan. Hiihtokeskusalan sovitteluneuvottelut ovat pysähdyksissä. Lakko uhkaa keskeyttää rinnetyöt viidessä rinteessä ensi keskiviikkona vajaaksi kahdeksi vuorokaudeksi. Hiihtokeskusalan sopimusosapuolet Palvelualan ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa tapaavat valtakunnansovittelijan johdolla lakonuhkaa edeltävänä päivänä tiistaina illansuussa. PAM on ilmoittanut lakosta, joka alkaisi keskiviikkona 4.11. klo 14.00 ja päättyisi perjantaina 6.11. klo 6.00, ellei sopua työehtosopimuksesta löydy. Lakko koskee neljää työnantajaliiton jäsenyritystä, jotka ovat Rukakeskus Oy, Rukan rinteet, Oy Levi Ski Resort Ltd, Levin rinteet, Huippupaikat Oy eli Vuokatin ja Tahkon rinteet ja Pyhätunturi Oy eli Pyhätunturin rinteet. Hiihtokeskusala on ollut sopimuksettomassa tilassa syyskuun lopusta. Rukalla lumetustyöntekijät ja osa kiinteistötyöntekijöistä vauhditti neuvotteluja ulosmarssilla reilu viikko sitten. PAM:n Oulun aluetoimitsija Kimmo Nikula sanoo, että työntekijät haluavat osansa menestyvän rinnetoiminnan tuloksista. - Näyttääkin siltä, että palkankorotuksia joudutaan hakemaan lakon kautta, Kimmo Nikula toteaa. Hänen mukaansa lakko koskisi neljän rinneyhtiön 60-80 työntekijää. - Kausi on aluillaan ja siksi töissä ei ole kovin paljon työntekijöitä, mutta heti jos pakkaset tulevat ja lumetus toden teolla alkaa, määräaikaisia töihin tulijoita olisi paljon enemmän, Nikula toteaa. Hänen mukaansa mahdollisen lakon vaikutus olisi paljon laajempi, kuin pelkästään rinteitä koskeva. - Lakko vaikuttaisi ainakin ravintoloihin, hotelleihin,. mökkeihin. kauppoihin ja siivoukseen, Nikula luettelee ja lisää, että vaikuttavuus lisääntyisi sitä kautta paljon. - Rinteet ovat laskettelukeskusten sykkivä sydän ja ne vetävät sulkeutuessaan muuta toimintaa mukaansa, hän sanoo. Ellei sopimukseen päästä viikon kuluttua uhkaavan lakonkaan kautta, saatetaan joutua pitempään työtaisteluun ja sen vaikutukset ovatkin jo sitten tosi laajat. Esimerkiksi Levillä 13.-15.11. pidettävien maailmancupin kisojen takia rinteitä pitäisi päästä kunnostamaan. Pahimmassa tapauksessa suurta huomiota saavat ja Leville näkyvyyttä ja matkustajavirtoja tuovat kisat saattavat olla vaarassa. Kimmo Nikula toivookin, että lakot vältetään ja sopuun päästään mahdollisimman pian, jotta rinteitä päästään kunnostamaan ja avaamaan ne mahdollisimman pian. |
|
||||