Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei havaintoja vaalituesta

9.10.2009 12:00

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole ilmennyt havaintoja vaalitukien jakamisesta eduskuntavaaleissa 2007. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä nousi kohu, kun ilmeni, että piiri oli tukenut keskustaa puoluesihteeri Jarmo Korhosen ollessa piirin puheenjohtajana vuosina 2007-2009. Tuen määrä oli yhteensä 3 000 euroa, ja se annettiin seminaarimaksujen muodossa. Piiri osallistui myös kokoomuksen ja SDP:n seminaareihin.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin pitkäaikainen talouspäällikkö Pekka Kaisto kertoo, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ei ole tukenut puolueita sen enempää tauluostoilla kuin seminaarimaksuillakaan.

- Mitä erikseen kirjattua toimintaohjetta ei ole, mutta olemme katsoneet, että tällainen toiminta ei kuulu kuntayhtymälle. Samaa linjaa noudatettiin europarlamenttivaaleissa ja tullaan noudattamaan tulevissakin vaaleissa, Kaisto sanoo.

Silvolalla ei muistikuvaa

Edellisten eduskuntavaalien aikaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajana toimi Pentti Silvola, joka sittemmin joutui eroamaan, kun hänen epäiltiin suosineen sairaanhoitopiirin hankinnoissa poikansa johtamaa yritystä. Tämä asia on parhaillaan Oulun poliisin talousrikosyksikön tutkinnassa. Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Mauri Torvikosken mukaan juttu pyritään saamaan syyttäjälle vielä tämän vuoden aikana.

Pohjolan Työn tavoittama Silvola viittaa käynnissä olevaan tutkintaprosessiin eikä halua ottaa kantaa mahdollisiin vaalitukiin.

- Siitä asiasta minulla ei ole mitään mielikuvaa, Silvola toteaa.

Aikalaisilla ei havaintoja

Sairaanhoitopiirin hallituksen sihteerinä vuonna 2007 oli silloinen henkilöstöjohtaja, nykyään eläkkeellä oleva Pentti Peltola. Myöskään hänellä ei ole minkäänlaista havaintoa mahdollisista vaalituista.

- Jos on tuontyyppisestä asiasta kysymys, niin silloin loogisesti otetaan yhteys johtajaan, ei sihteeriin. Hallitus ei ole tuollaisia asioita käsitellyt, Peltola sanoo.

Oulun yliopistollisen sairaanhoitopiirin hankintapäällikkönä vuonna 2007 toimi Pekka Himanen, hänkin jo eläkkeellä. Hän ei halua puuttua asiaan millään tavalla, mutta toteaa, ettei ainakaan hankintatoimisto ole mitään vaalitauluja hankkinut.

Silvolan eron jälkeen sairaanhoitopiiri palkkasi pitkästä aikaa hallintolakimiehen valvomaan toiminnan lainmukaisuutta. Tehtävään palkattu Sari Haataja hoitaa nykyään myös sairaanhoitopiirin hallituksen sihteerin tehtäviä.

- En tiedä, että vaalitukia olisi annettu eikä asiasta ole täällä edes keskusteltu.

 

AUVO VETELÄINEN

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %