Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Tornionlaakso vastustaa esitystä rajajokisopimukseksi

6.10.2009 12:03

Kuva: Tornionlaakso vastustaa esitystä rajajokisopimukseksi

Uusi sopimus pirstoisi päätöksenteon vesistöalueella, jonka jakaa keskellä Tornionjoen uomaa kulkeva valtakunnanraja, todetaan Tornionlaakson neuvoston lausunnossa.

Tornionlaaksossa vastustetaan esitystä uudeksi rajajokisopimukseksi ja laista Tornionjoen vesistöalueella. Mm. Tornionlaakson neuvosto on jo aiemmin esittänyt kielteisen kantansa ja Tornion kaupunginhallitus antoi asiassa oman kielteisen lausuntonsa maanantaina.

Tornion kaupunki esittää, että nykyisen rajajokikomission päätösvaltaa ei tule missään tapauksessa siirtää komissiolta kansallisille viranomaisille, vaan nykyisessä järjestelmässä tulee valitusoikeutta laajentaa yksilön oikeusturvan toteuttamiseksi hakijan kotipaikan kansallisen valituskäytännön puitteissa.

Tornion kaupunginjohtaja Raimo Ronkainen sanoo, että lausunnolla olevan uuden rajajokisopimuksen merkittävin muutos on päätösvallan siirtäminen Rajajokikomissiolta kansallisille viranomaisille Tukholmaan ja Helsinkiin. Näin ollen Rajajokikomissiosta tulee pelkkä lausunnon antaja.

Muutoksen seurauksena yhteisestä päätöksenteosta siirrytään byrokraattisempaan ja paikallisia yhteisiä olosuhteita huonommin tuntevaan kansalliseen päätöksentekojärjestelmään, mikä aiheuttaa rajojen ihmisille lisääntyviä ongelmia ja esteitä.

Yhtenä perusteena uudistamistarpeelle on ollut se, että Rajajokikomission päätöksiin ei ole ollut valitusoikeutta, mikä on aiheuttanut rajoitetta kansalaisten oikeusturvalle.

Tornion kaupunki esittää, että nykyisen Rajajokikomission päätösvaltaa ei tule siirtää kansallisille viranomaisille ja tuomioistuimille asioissa, jotka koskevat vesi- ja ympäristölainsäädäntöä, sekä kalastussääntöä.

Valitusoikeutta tulee laajentaa

Samaten Tornion lausunnossa todetaan, että valitusoikeutta tulee laajentaa kansalaisten oikeusturvan toteutumiseksi hakijan kotipaikan kansallisen valitusoikeiden puitteissa.

Kalastussääntöön tehtävistä muutoksista Tornio esittää, että joelle tulee määritellä toinen kalaväylä.

Vuodesta 1971 lähtien yhteisen rajajokisopimuksen soveltamiseen liittyvä päätöksenteko on hoidettu yhteisessä rajajokikomissiossa. Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on ollut turvata suomalaisille ja ruotsalaisille mahdollisuus hyödyntää Tornionjokea tasapuolisesti rajaseudun etuja edistäen

Sopimus on edellyttänyt, että luonnonsuojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, kalakantoja tulee suojata ja veden pilaantumista ehkäistä.

Tornion kaupunki kritisoi rajajokisopimuksen uudistamissa noudatettua hallintomenettelyä, sillä ensimmäinen sopimusesitys syksyllä 2004 allekirjoitettiin suurlähettiläs Pertti Torstilan ja kansliapäällikkö Lena Ingvarssonin toimesta Tukholmassa 22.12.2004 jo ennen lausuntopyyntökierroksen käynnistämistä.

Näin sopimuksen ongelmaksi nousseen valitusoikeuden huomioimista ei ole ollenkaan selvitetty, vaan puutteellisella valmistelulla aiotaan siirtää päätösvalta pois komissiolta. Tällainen menettely aliarvioi paikallisen päätöksenteon ja ihmisten näkemysten perusteita ja oikeellisuutta.

Tornionlaakson neuvoston lausunnossa todetaan ehdotuksen nykymuodossaan toteutettuna supistavan päätösvaltaisen ja paikalliseksi perustetun, arvostetun viranomaisen lausunnonantajaksi. Sopimus pirstoo päätöksenteon vesistöalueella, jonka jakaa keskellä Tornionjokea kulkeva valtakunnan raja. Tämä ei edistä rajayhteistyötä, eikä myöskään ole läheisyysperiaatteen mukaista.

RAIMO LAITILA

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Aiotko käydä Oulunpäivillä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Uskallatko enää ottaa lapsillesi rokotuksia?

Kyllä: 53 %

Ei: 47 %