Valtakunnalliset
Lapin metsäkiistoihin haetaan sopua
Metsähallitus käy dialogia myös luontojärjestöjen kanssa
2.10.2009 12:00
Metsähallitus on syyskuussa käynnistänyt uudelleen neuvottelut Lapin pohjoisosissa sijaitsevien vanhojen metsien tulevasta maankäytöstä luontojärjestöjen ja paikallisten tahojen kanssa. Mukana dialogissa on myös Greenpeace, joka on järjestänyt mielenosoituksia hakkuita vastaan sekä ulkomailla, että Suomessa.
Aluejohtaja Kii Korhonen Metsähallituksesta kertoo, että Kittilän, Sodankylän ja Sallan pohjoisosissa sijaitsevia luontojärjestöjen arvokkaina pitämiä metsäalueita varten haetaan paikallista sopua ja yhteistä näkemystä.
Paikallinen yhteensovittaminen on tarkoitus tehdä kunnittaisissa työryhmissä, joihin kuntien ja Metsähallituksen lisäksi kuuluu paliskuntien, sahojen ja Greenpeacen edustajat. Sodankylässä työhön osallistuu myös Saamelaiskäräjien edustaja. Ympäristöjärjestöt Suomessa aloittivat kampanjoinnin vanhojen metsien suojelusta laatimalla vuonna 1998 kartat valtion omistamista vanhoista metsistä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Metsähallitusta vaadittiin lopettamaan kartalle merkittyjen alueiden hakkuut ja metsäteollisuutta lopettamaan puun ostot alueilta. Suurin osa vanhoista metsistä on valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa. Vanhojen metsien suojelun ns. dialogiprosessi Metsähallituksen ja ympäristöjärjestöjen kesken käytiin vuosina 2002-2005. Prosessissa pyrittiin löytämään yhteinen näkemys siitä, mitä osia Greenpeacen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton alueista suojeltaisiin. Ympäristöjärjestöjen mielestä Metsähallitus yllättäen lopetti prosessin neuvottelujen oltua vielä kesken.
Kampanjointi jatkunut Ympäristöjärjestöjen kampanjointi Metsä-Lapin suojelemattomien metsäerämaiden puolesta on kiihtynyt erityisesti tänä vuonna. Esimerkiksi Greenpeace on osoittanut mieltä mm. Stora Enson yhtiökokouksessa. Greenpeace on syyttänyt Stora Enso siitä, että yhtiö käyttää sellukattiloissaan 300 vuotta vanhaa puuta. Samaa viestiä on viety mm. saksalaisille paperinostajille. Greenpeacen mukaan Metsähallitus on alkuvuonna hakannut Kittilän Pokka-Puljussa, Sallan Ahmatunturilla ja Moukavaarassa. Hakkuut ovat meneillään myös Jooseppitunturilla Savukoskella. Sallan Ahmatunturin ja Moukavaaran hakkuut on tehty Pohjois-Sallan paliskunnan kielteisestä kannasta huolimatta. Nyt Metsähallitus pyrkii rauhoittamaan hakkuukiistoja neuvottelemalla. Tavoitteena on, että Metsä-Lapin valtionmaiden hakkuisiin ja niiden rajoituksiin haetaan yhteinen näkemys lokakuun loppuun mennessä. Mahdolliset uudet maankäyttöpäätökset kirjataan osaksi Itä- ja Länsi-Lapin luonnonvarasuunnitelman välitarkastusta, joka on juuri alkamassa. RAIMO LAITILA
|