Valtakunnalliset
Sosialidemokraattinen Jakob Söderman sanoi, ettei Vanhasen toiminta vaalirahoituksen osalta nauti eduskunnan luottamusta.
"Eroa Vanhanen"
"Pääministeri salli epäilyttävät rahoitushankkeet"
1.10.2009 12:03
Sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto esittivät eduskunnan vaalirahoituskeskustelussa epäluottamusta pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.).
Jacob Söderman (sd.) esitti ryhmäpuheenvuorossa, että hallitus velvoitetaan tuomaan eduskunnalle kiireellisesti esityksen vaali- ja puoluerahoituslainsäädännöksi, joka turvaa avoimuuden ja vastaa kansainvälisiä velvoitteita.
– Pääministeri Matti Vanhasen toiminta ei vaalirahoituksen osalta nauti eduskunnan luottamusta, Söderman esitti. Kansainvälisen työjärjestön ILOn vapaata järjestäytymistä koskevaan sopimukseen viitaten hän totesi, ettei työmarkkinajärjestöiltä voi kieltää poliittisen toiminnan tukemista.
Avustusten tulee kuitenkin olla avointa ja tässä on järjestöilläkin parantamisen varaa, hän totesi. Koko skandaalin ydin on Södermanin mielestä "Kehittyvien maakuntien Suomen verhoama mätä omena", yritysrypäs Nova. Siitä on poikinut kaksi konkurssia, muutama rikosjuttu on tulossa ja päätekijä on ollut vangittuna muutaman viikon, Söderman muistutti.
– Novan toiminta ei ole perustunut minkäänlaiseen maan tapaan, eikä vastaa minkäänlaisia moraalisia vaatimuksia. Söderman ymmärsi, että puoluetoimitsijat voivat innostua moisista rahoitushankkeista, mutta pääministerin ja puheenjohtajan, Matti Vanhasen, olisi pitänyt kokeneempana tullut estää epäilyttävä hanke. Mutta hän salli sen tapahtuvan, Söderman totesi.
Kansan ei luota Annika Lapintien (vas.) mielestä on suorastaan liikuttavaa miten hallituskumppanit ovat tukeneet pääministeri Vanhasta kaikissa rahoitusskandaalin käänteissä. Lapintie arveli kansalaisten luottamuksen pääministeriin menneen ja, että julkinen sana pitää häntä jopa valehtelijana. Hallituksen syntilista on vaalirahoitusskandaalinkäänteissä pitkä, Lapintie totesi. – Vaalirahaa taulukaupoilla keränneet kansanedustajat ja ministerit ovat jo pilanneet taulukauppiaidenkin maineen. "Vanhanen väisteli" SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki olivat pettyneitä Vanhasen tiedonantoon. Siinä ei heidän mielestään vastattu yhteenkään olennaiseen kysymykseen. Urpilainen totesi, ettei tiedonannossa puhuttu sanaakaan Kehittyvien maakuntien Suomesta eikä Nova Groupista, vaikka koko revohka lähti liikkeelle niistä. UP/ KARI LEPPÄNEN
|