Staart

 

Uusi Aika

Valtakunnalliset


Biodieseltehtaalle tehdään YVA-ohjelmaa

29.9.2009 12:00

Vapon ja Metsäliiton yhteisessä biodieseltehdashankkeessa on käynnistetty ympäristövaikutusten arviointiohjelma. YVA-prosessit käydään yhtä aikaa kaikilla neljällä sijoitusvaihtoehtopaikkakunnalla, jotka ovat Kemi, Äänekoski, sekä Ruotsin Jönköping ja Viron Kunda.

Vapo ja Metsäliitto ovat solmineet konsortiosopimuksen biodieseltehtaan esisuunnittelusta. Mahdollisina laitoksen sijaintipaikkoina ovat Metsäliiton suuret teollisuuskompleksit Kemissä ja Äänekoskella.


Metsäliitolla on omistajajäsentensä ja Vapolla bioenergialiiketoimintansa kautta käytettävissään suuret biomassapohjaiset raaka-ainevarannot, jotka muodostavat hyvän lähtökohdan merkittävän kokoisten biopolttonestelaitosten rakentamiselle ja toiminnalle.

Metsäliitolla ja Vapolla on lisäksi vahva kokemus raaka-aineiden hankintaketjuista, biomassojen käsittelystä prosessiteollisuudessa ja suurista investointihankkeista.

Projektipäällikkö Mikko Kara Vapoil-projektista kertoo, että nyt on käynnistynyt tehtaan ympäristövaikutusten selvitystyö aiemmin mainituilla paikkakunnilla. Vuoden 2010 kuluessa on hankkeen tavoitteena on lisäksi selvittää mahdollisen tehdasinvestoinnin teknologiset ja liiketaloudelliset edellytykset.

Hankkeen taustalla on Karan mukaan myös yleinen metsäteollisuuden rakennemuutos. Suomalaisella puuta jalostavalla teollisuudella on tarve löytää uusia tuotteita ja toimintamalleja, joista erilaiset biojalostamot ovat yksi esimerkki.
Biopolttonesteet nähdään kiinnostavana vaihtoehtona erityisesti siksi, että niiden tarve EU-alueilla on suuri. EU-maat ovat sitovasti sopineet, että vuoteen 2020 mennessä biopolttonesteiden osuus liikenteen polttoaineista on vähintään 10 prosenttia.

Useampi kuin yksi tehdas?

Vapo ja Metsäliitto ovat ilmoittaneet, että pitkällä aikajänteellä on mahdollista, että laitoksia rakennetaan useampaan kuin yhteen paikkaan. Ensimmäisen laitoksen sijoituspaikan valintaan vaikuttaa erityisesti raaka-ainehuollon varmuus.

Kotimaiset vaihtoehdot täyttävät tämän vaatimuksen. Metsäliitto-konserniin kuuluvalla Metsä-Botnialla on Kemissä sellutehdas ja niin ikään samaan konserniin kuuluvalla M-realilla kartonkitehdas ja Metsäliiton puutuoteteollisuudella saha. Alueella on olemassa oleva raaka-aineen hankintainfrastruktuuri, jota kehittämällä biopolttonestetehtaalle saadaan riittävästi raaka-ainetta.

Alueella on myös runsaasti osaamista prosessiteollisuudesta, sekä Ajoksen syväsatama tuote- ja mahdollisia hiilidioksiditoimituksia ajatellen.

Biodiesel-laitos voisi hyödyntää sekä sellutehtaan, että Karihaaran sahan kuoren ja muut puuperäiset sivutuotteet, sekä toimittaa prosessissa syntyvää lämpöä esimerkiksi kartonkitehtaalle. Muita synergiahyötyjä syntyy mm. laitoksen kunnossapidossa, vesihuollossa ja jätevesien käsittelyssä.

Äänekoski on tuotantovolyymiltaan Kemin kokoinen tehdaskeskittymä Keski-Suomessa. Yhtiöt arvioivat sen synergiahyötyjen olevan Kemin kaltaiset.

Jönköping Keski-Ruotsissa ja Kunda Virossa sijaitsevat suurien turvealueiden läheisyydessä. Niiden polttoainehuolto olisi turvepainotteisempi, jolloin lopputuotteina saataisiin syntymään korkealaatuisia synteettisiä polttonesteitä.

RAIMO LAITILA

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Viikon kysymys!

Olisiko lakkautettavalla Pohjolan Työllä ollut edelleen tarvetta Pohjois-Suomen lehtikentässä?

Kyllä Ei
 
 

Edellinen kysymys

Ostatko joululahjasi netistä??

Kyllä: 59 %

Ei: 41 %