15.3.2011 - Käyttämällä ydinvoimaa otetaan harkittu riski
Japania koetellut maanjäristys ja sen nostattama tsunami muistuttavat ydinvoiman erityispiirteistä ja niihin liittyvistä riskeistä. Luonnonkatastrofi teki ainakin kaksi ydinreaktoria käyttökelvottomaksi. Jäähdytysjärjestelmien ongelmista alkaneet vaikeudet saivat aikaan myös säteilytason nousun voimaloiden ympäristössä. Pelkona ovat ihmisille koituvat haitat.
Japanissa rakennetaan tietoisena maanjäristysriskeistä, ja ilman hyvin nopeasti noussutta tsunamia vahingot olisivat ilmeisesti jääneet nyt toteutunutta hävitystä vähäisemmiksi. Hyväkään valmistautuminen ei auta, jos luonnonkatastrofi yllättää nopeudellaan tai jos tapahtuu sellaista, johon ei ole osattu varautua lainkaan. Järistys ja hyvin nopeasti Japanin rannikon tavoittanut tsunami oli tällainen yhdistelmä.
Maan ydinvoimaloita kohdanneen tuhon laajuus ei muutama päivä onnettomuuden jälkeen ole läheskään selvillä. Huomattava osa ydinvoiman tuotantokapasiteetista on pois käytöstä. Öljynjalostamoissa on myös vaurioita, mutta kun ne on saatu korjatuksi, toiminta voi jatkua. Toisin on pahimmin vaurioituneissa voimaloissa. Ne joudutaan sulkemaan ikiajoiksi.
Japanin katastrofi tuo ydinvoiman riskit keskusteluun myös Suomessa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo, että vielä voidaan estää uusien voimaloiden rakentaminen Suomeen jättämällä ne ilman rakennuslupaa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen katsoo, että tarvitaan laaja selvitys korkean maanjäristysriskin alueille rakennettujen voimaloiden turvallisuusjärjestelyistä. Kansainvälisellä sopimuksella pitäisi säätää, ettei näille alueille rakenneta ydinvoimaa.
Urpilainen myös haluaisi, että Suomen ydinvoimaloita koskevat turvallisuuskäytännöt käytäisiin läpi, ja arvioitaisiin niiden mahdolliset muutostarpeet. Säteilyturvakeskus ryhtyykin tekemään tällaista selvitystä.
Kaksi jo luvan saanutta ydinvoimalaa epäilemättä rakennetaan Suomeen. Niiden turvajärjestelyihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota Japanin tapahtumien seurauksena.
Ydinvoima on toiminut Suomessa toistaiseksi turvallisesti. Jotta niin jatkuisi, on yritettävä varautua sellaiseenkin, mikä nyt voi tuntua mahdottomalta. Siinä onnistuminen minimoi ydinvoiman riskejä, mutta ei poista niitä kokonaan.




